Puhelintypy

— No mä tykkään vähän vanhemmista tuhmista miehistä, vastasin kysymykseen puhelimessa.

— No hyvä, olen viisikymppinen ja taatusti tuhma, karhea ääni sanoi korvaani.

Puhelinseksin etsiminen johti erittäin miellyttävään suuntaan.

Leikin dildolla sängyn päällä alusasuissani, yhden sivun kautta olin etsinyt puhelimeen juttuseuraa. Tämä herra kenen kanssa olin puhelimessa oli soittanut ja olimme tovin jo jutelleet, kerroin mitä oli päälläni ja millainen olin. Nyt sain tietää hänen olevan roteva ukkomies yksin kotona.

— Mistä Jenni olet? Hän kysyi, lipsautin vastauksen ajattelematta sen tarkemmin.

Tuli hetken hiljaisuus langan toisessa päässä.

— Tuu tänne, asun…. mies kertoi osoitteen.

Voi helvetti, kirosin mielessäni, miten voi sattua näin. Ensin ei löydä ketään ja sitten sattumalta löytää jonkun alle kymmenen kilometrin päästä.

— Näet oikeasti millainen olen, tykkäät taatusti, mies maanitteli.

— Okei, noin puoli tuntia, sain sanottua dildo vielä reiässäni.

Puin vain housut ja takin päälleni, mustien sukkanauhojen ja sukkien, stringien ja rintsikoiden peitoksi. Otin peruukin ja korkkarit mukaani ja lähdin miehen luo. Monta kertaa olin mieltäni muuttamassa, mutta jatkoin matkaani jo lähes pimeässä yössä. Perillä varmistuin miehen antamasta osoitteesta soittamalla hänelle, mies sanoi että takapihan ovi ei ollut lukossa. Astuin ovelle, kokeilin kahvaa ja menin sisään. Riisuin alusasuilleni, puin peruukin ja korkokengät.

— Minnepäin sitten? Kysyin hämärään, olohuoneessa missä seisoin ei ollut valoja.

Kauempana paloi valo, ehkä kenties keittiössä tai sitten se kajasti jonkun avoimen oven alta ajattelin.

— Kävele eteisen valoa kohti, makuuhuone on oikealla, matala ääni ohjeisti käytävän suunnalta.

Astelin korot laminaatilla kopisten, lyhyin askelin ja syvään hengitellen jännityksestä. Voi hitto, olin vieraan miehen kotona, alusasuissa ja kiimaisena, en tiennyt mitä tai kuka odotti raollaan olevan oven takana. En koputtanut oveen, työnsin sen auki ja katsoin hämyisää makuuhuonetta. Himmennetyt yöpöydän lamput olivat päällä sängyn molemmin puolin ja nurkan nojatuolissa istui joku, päässäni humisi ja vatsassani kihelmöi seistessäni oven suussa.

— Moi. Kiva kun tulit, mies sanoi nousten seisomaan.

Hän oli minun pituinen, tosiaan roteva työmiehen oloinen kuten oli sanonut ja hän oli myös alasti. Hänen kävellessä lähemmäs puolijäykkä kalu heilui reisiä vasten, odotin liikkumatta katsellen hänen lähestymistä.

— Näytät todella hyvältä Jenni, ihanat sääret. Minä olen Antti, mies sanoi ja laittoi epäröimättä käden lantiolleni. Hän suuteli minua poskelle, värähdin kosketuksesta ja saamastani pususta.

— Ki…kiitos, sori oon hieman ujo oikeasti, sain sanottua Antin seistessä aivan liki.

— Niin niin, puhelimessa onnistut kyllä olemaan rohkea ja uskon ettet vain esitä. Tulithan tännekkin Jenni, Antti puhui hiljaisella äänellä lähellä korvaani, käsi lantiollani.

En kyennyt vastaamaan mitään järkevää, sydän tykytti ja olin varmaan punastunutkin, tuijottelin lattiaan ja Antti käänsi hellästi pääni ylös, hänen huulet koskivat omiani pehmeästi.

Hämmennyin aluksi Antin kietoessa kädet ympärilleni, hän suuteli uudestaan, avasin suutani ja tunsin kuuman kielen tunnustelevan huulieni välissä. Antti hyväili vartaloani ja sulin, olin hyvin kiihottunut suudellessani takaisin, laitoin käteni Antin hartioille kun hetken olin arponut mihin ne laittaisin. Suutelu jatkui ja jatkui, Antti puristi minut itseään vasten, liu’utti kädet selkääni pitkin pepulleni ja piti ne siinä pyöritellen pakaroidrn ympäri.

— Sinulla Jenni on todella seksikäs peppu, Antti keskeytti suutelun.

— Onko? Näykin huulillani hänen huultaan, tunsin kuuman elimen vasten minua ja aloin läheisyydestä jollainlailla vapautua.

— On, tule sängylle? Antti taisi enemmänkin todeta kuin kysyä ja ohjasi minut kädestä sängylle. Hän painoi minut makaamaan ja tuli viereeni, nyt minä tein aloitteen suutelemiseen Antin vetäessä jalkani ylitsensä.

Tunsin oloni kuumaksi, haluttavaksi, olin itse halukas. Imimme toistemme kieliä Antin hyväillessä vartaloani. Etsin kädelläni Antin vatsan yli alemmas, löysin kalun joka oli ollut painautuneena minua vasten paisuneena ja kuumana. Irrotin huuleni Antin suulta maiskahtaen ja katselin kädessäni olevaa kullia, runkkasin sitä hellästi saadessani samalla suudelmia kaulaani. Kalu paisui nytkähdellen, koveni ja paksuni.

— Ohhoh…henkäisin lumoutuneena, vetelin esinahkaa terskan yli kiimaliman litistessä.

— Mitäs sanot, maistuisiko? Antti sanoi itsevarmalla äänellä. Minua ei tarvinnut pyytää toista kertaa, käsi peniksen ympärillä hamusin sen suuhuni. Se maistui ihanalta, nuolin kiimalimaa terskan päästä, imin suuhuni niin syvälle kuin pystyin, lutkutin kädellä samalla runkaten. Antti urahteli matalasti ja käsillään ohjasi minua päällensä 69:iin, riisui stringini huokaisten ja upotti suunsa pillulleni. Hän nuoli minua antaumuksella ja taitavasti, ynisin kulli suussani työntäen peppuni Antin naamaa vasten. Kieli lipoi reikääni syvälle ja huumaantuneena tajusin sormenkin välillä käyvän sisälläni.

— Pakko saada kalu sun sisään, Antti irrotti huohottaen päänsä jalkovälistä ja levitteli persettäni käsillään.

— En tajunnu ottaa liukkaria tai kortsuja mukaan, sanoin hieman hengästyneenä kuolan valuessa leualleni.

— Mulla on liukkaria.

Antti lähestulkoon heitti minut sivuun ja nousi ottamaan yöpöydän laatikosta liukkaria. Odotin selälläni jalat levällään, klittani oli aikaisemmin valunut kiimalimaa pikkareihini ja vielä enemmän Antin syötyä pilluani, otin limaa sormiini ja nuolin. Antti nauroi liukastaessaan kaluaan, hän veti minut lähemmäs keskelle sängyä ja asettui jalkojeni väliin.

— Hellästi jooko, huohotin Antin ohjatessa itsensä reiälleni ja nosti jalkani ylös koukkuun. Hän painoi terskan märälle pillulleni ja työnsi hitaasti hellittämättä sen sisääni, pitkä nautinnollinen huokaus pääsi huuliltani Antin pysähtyessä katselemaan.

— Näytät hyvältä, minun kulli sisälläsi vielä paremmalta. Ihanan tiukka olet, Antti hyväili reisiäni ja nytkytti itsensä syvemmälle.

En pystynyt vastaamaan mitään vaan nautin silmät kiinni, kalu oli täydellinen ja venytti pilluni ympärilleen, asento oli täydellinen, Antti työnteli kaluaan juuri oikeaan kohtaan ja sopivalla rytmillä.

— Jatka…jatka…oo kiltti jatka, vaikeroin jonkin ajan kuluttua, vartin tai tunnin sitä en tiennyt.

Voihkin jalat täristen Antin jatkaessa juuri oikealla tavalla, hän tajusi sen itsekkin ja antoi minulle mitä halusin. Aloin täristä enemmän ja voihkimiseni kasvoi, Antti painoi jalkani auki enemmän pitäen käsillä minua paikallaan, klittani turposi ja nyki. Vaikeroin alkaessani saamaan orkkua, Antti ei hellittänyt vaan jatkoi pilluni supistellessa hänen kalun vartta. Sain melkein tajun vievän orkun, roiskin itseni päälle äänekkäästi voihkien ja vapisin. Antti hymyili odottaen kulli sisälläni, toivuttuani hetken hän kumartui suutelemaan pehmeästi.

— Anteeksi, oli ihan omissa maailmoissa, sanoin nolona.

— Saitko sinä jo?

— En saanut, sinun pillu kyllä puristeli niin ihanasti että meinasin laueta sisääsi, Antti naurahtaa ja jatkaa sanoen olevansa todella lähellä.

— No…sisään vai päälleni? Kysyn omat spermat pitkin vatsaa ja rintojani.

Antti vetää itsensä ulos pillustani lupsahtavan äänen saattelema ja ohjaa käteni liukkaalle kalulleen, nousen pystympään toisen käden varaan ja runkkaan häntä. Antti huohottaa syvään, alkaa murahdella, kalu nykii voimakkaasti sperman alkaessa pulputa. Osa valuu päälleni, osa lentää rajusti päin naamaani ja suuhuni, spermaa tuntuu riittävän ja riittävän. Maistelen sitä tyytyväisenä, puristelen kullista viimeisiä tippoja ja otan sen suuhuni, imen ja nuoleskelen hellästi puhtaaksi.

— Tarvitseeko sinun lähteä vielä, voidaan jatkaa kohta jos haluat, Antti kysyy pussattuaan minua.

1 ajatus aiheesta “Puhelintypy”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Tee ilmoitus

Sulje