GTA kutonen ja herkullinen kakkonen

GTA kutonen ja herkullinen kakkonen

Olen viisikymppinen mies, onnellisesti eronnut ja kahden lapsen isä. Tyttäreni on yläasteella ja poikani lukiossa. Tapaan lapsiani säännöllisesti ja kun asun keskustassa, niin he usein käyvät ihan vaan morjestamassa ja kahvilla. Varsinaisia tapaamisaikatauluja meillä ei enää ole, ovat sen verran jo vanhoja ja itsenäisiä.

Koska itsekseni asustelen, niin ajanvietteeksi olen hankkinut pelikonsolin, jota silloinkin pelasin kun asiat alkoivat kehittyä mukavaan suuntaan. Ovikello soi ja poikani tuli käymään, hänen mukanaan tuli luokkakaveri, joka esittäytyi Janiksi. Kivan näköinen nuori kolli. Siilitukkainen, hoikka ja kaiken kaikkiaan siisti ja fiksun oloinen nuori mies.

Joimme kahvit ja juttelimme niitä näitä. Kerroin että olin juuri hankkinut GTA kutosen ja pojat innostuivat. Sanoin että jos heillä ei ole mihinkään kiire, niin voivat jäädä pelailemaan, ja niin tehtiin. Pojat virittäytyivät television ääreen sohvalle, ja minä katselemaan touhua nojatuoliin. Pojallani ohjain kädessä, hän aloitti, ja minä Janin kanssa jäimme yleisöksi.

Jossain vaiheessa huomasin, että Jani vilkuili minua ajoittain. Aina kun käänsi katseeni häneen, hän käänsi päänsä nopeasti poispäin. Mietin onko minussa jokin hassusti ja nousin katsomaan itseäni eteisen peilistä. En huomannut mitään erikoista, mutta peilistä näkyi olohuoneeseen ja näin kuinka Jani katseli minua. Katsoin poikaa peilin kautta, kunnes hän huomasi että näen hänet. Hymyilin hänelle, ja hän hymyili myös, eikä sillä kertaa kääntänyt katsettaan pois.

Katselimme toisiamme peilin kautta. Poika oli ennemminkin kaunis kuin komea. Hänellä oli kirkkaan siniset silmät ja leveät hartiat. Kasvot olivat jotenkin veikeän oloiset, näytti siltä että hänellä oli koko ajan jotain kujeilua käynnissä.

Pelivuoro vaihtui ja Jani otti ohjaimen, poikani nousi ja meni vessaan. Istuin sohvalle Janin viereen katsomaan kun hän pelasi. Poika oli hieman yllättyneen oloinen, mutta hymyili sitten.

”Hei! Mitä helvettiä? Istuit mun paikalle!” Poikani huudahti palattuaan vessasta.

”Tästä näkee paremmin. Tuolta tuolista on hankala katsella, kokeile vaikka.” Minä selitin.

”Jaha,” hän kuittasi. ”Voinko mennä koneelle,” hän kysyi tarkoittaen läppäriä joka oli makuuhuoneen kirjoituspöydällä.

”Siitä vaan,” minä kuittasin. Vierastiliä käyttäen molemmat muksut saivat käyttää halutessaan konetta.

Istuin Janin vieressä, jolla oli kiireitä pelissä.

”Vittu nää grafiikat on hienot! Ei juuri todellisuudesta erota!” Hän ihasteli. Siinä pelin tiimellyksessä hänen polvensa kosketti usein minun polvea, ja annoin sen mielelläni tehdä niin. Lopulta painoin polveni niin tiivisti häntä vasten, että ne pysyivät koko ajan kiinni toisissaan. Jani vilkuili minua ja hymyili aina kun pelin tilanne sen salli.

”Olette siis luokalla?” Minä kysyin, kun en ollut poikaa ennen nähnyt.

”Jep,” hän vastasi lyhyesti.

En oikein osannut viritellä keskustelua. Aloin olla kiinnostunut pojasta jo muutenkin kuin poikani kaverina.

”Jokos sulla on tyttöystävä?” Kysyin ikään kuin kokeillakseni kepillä jäätä.

”Noup,” hän vastasi yhtä lyhyesti kuin aiemmin.

”No, ehtiihän sitä.”

”Jaa-a, enpä tiedä.”

”Okei. Taidan ymmärtää,” sanoin.

”Niinkö?” Jani kysyi ja hymyili taas.

”Luulen niin,” minä sanoin ja hymyilin itsekin.

”Okei, onko se huono juttu?”

”Ei ollenkaan, ei ollenkaan.”

Jani jatkoi pelaamista ja minä jäin miettimään olimmeko me flirttailleet toisillemme. Se tuntui hieman odottamattomalta, olenhan sentään muutaman vuosikymmeniä poikaa vanhempi ja hänen kaverinsa isä.

”Okei, let’s mennään. Huomenna on äikän kokeet, pitää lukaista vähän,” poikani huudahti olohuoneen oviaukosta.

”Voi paska, Jani totesi. Just kun alkoi olla hauskaa.”

Kävelin Janin perässä eteiseen, ja mukamas vahingossa hipaisin hänen rannettaan. Hän vilkaisi minua arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Pojat pukivat ulkovaatteet.

”Moi nyt taas. Ja hei, Jani, oli mukava tavata.” Minä sanoin ovea sulkiessani.

”Samoin,” hän vastasi.

Olipahan mukava ja mielenkiintoinen tapaus tämä Jani, minä ajattelin kun istuin taas television ääressä. En oikeastaan katsellut mitään, olin vaipunut ajatuksiini. Ja aika söpö, minä mietin. Ja ihan varmasti homo. Tilanne oli sen verran kiihottava, että päätin katsella vähän pornoa netistä ja runkata itseni onnelliseksi. Hetken kuluttua ovikello soi, ja ihmettelin kuka siellä voisi olla, kello alkoi olla jo kymmen. Menin avaamaan.

”Terve taas.” Oven takana hymyili poika, joka oli juuri saanut minut ajatuksiin.

”Ai, Jani. No mikäs sut tänne lennätti?”

”Tota. Mun nappikuulokkeet tais pudota housujentaskusta kun istuin sohvalla. Voitko käydä vilkaisemassa?”

”Tule nyt sisään sieltä rapusta. Mene itse katsomaan.”

Jani riisui kengät ja meni olohuoneeseen. Hän nosteli sohvatyynyjä, mutta ei löytänyt etsimäänsä.

”Voi helvetti, ei ne ole täälläkään.” Homma alkoi haista tekosyyltä.

Eteiseen kävellessään Jani vilkaisi makuuhuoneeseen. Tietokone oli jäänyt auki ja sivusto jolla olin vieraillut oli esillä, eikä se jättänyt mitään arvailujen varaan; Otsikossa luki isolla TEEN GAY PORN. Sen alla oli lukuisa määrä kuvakkeita pornoleffoihin. Poika jäi tuijottamaan suu auki läppäriä.

Busted. Minä ajattelin, nyt ei ollut enää sijaa selityksille. Ensimmäinen ajatukseni oli, että Jani kertoisi pojalleni.

”Oho! Katseletko sä tommosta?” Poika kysyi.

”No tota. Aina silloin tällöin joo.” Mitäpä muuta olisin osannut sanoa.

”Cool!”

”Ai, niinkö?”

”Joo, mäkin tykkään katsoo tuollaista”

Katselimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Jostain asunnosta kuului vesijohdon laulu, kun joku oli suihkussa, muuten asunnossa oli hiljaista.

”Nappikuulokkeet ei taida olla hukassa?” Minä kysyin vähän niin kuin todetakseni asian.

”Joo, ei,” Jani taputti farkkujen etutaskua.” Tuntuvat olevan tallessa. Aavistelin jotain kun meillä oli niinku sitä silmäpeliä ja muuta.”

”Heh, aika hyvin aavisteltu. Tykkäsin katsella sua, Tai siis tykkään vieläkin.”

”Niin mäkin sua.”

Otin muutaman askeleen eteenpäin ja pysähdyin pojan eteen. Nenämme koskettivat toisiaan ja tunsin hänen hengityksen kosteilla huulillani. Hän hengitti tavallista raskaammin ja niin taisin minäkin. Ilmassa oli eroottista jännitettä, joka odotti, suorastaan vaati purkautumista. Painoin käteni hänen niskalleen ja vedin itseäni päin. Juuri ennen kuin huulemme koskettivat toisiaan hän kostutti huulensa. Pojan takki putosi lattian päästäen vaimean kahahduksen.

Jaoimme ensin tunnustelivia suukkoja, ja pikkuhiljaa suutelu muuttui kiihkeämmäksi kunnes kielemme leikkivät villisti keskenään. Äänekkäät maiskuttelevat äänet kaikuivat eteisen seinästä kun imimme toisiamme. Kätemme seikkailivat toistemme vartaloille. Tunsin kuinka Jani puristeli pakaroitani. Työnsin käteni hänen paidan alleen ja tunsin sileän, karvattoman ihon. Poika oli hoikka, kylkiluut tuntuivat sormissa, eikä rinnan alla ollut juurikaan pehmeyttä, tai lihasta.

Jani nosti kätensä kohti kattoa antaen viestin että vetäisin hänen paidan pois. Tein niin ja samalla riisuin myös omani. Alastomat ylävartalomme koskettivat toisiaan ja tunsin pojan lämmön omaani vasten. Karvainen rintani painautui tiiviimmin kiinni poikamaiseen vartaloon.

Laskeuduin hieman alemmas. Nuolin pojan kaulaa ja sitten rintaa. Vaaleanpunaiset nännit kovettuivat nuolaisuista ja imaisuista joita annoin niille. Pienen hetken kuluttua olin polvillani hänen edessään. Tartuin vyön sepalukseen ja avasin sen. Metallinen solki kolahti osuessaan pojan reiteen. Levikset, minä huomasin, kun aloin avata nappia, ei vetoketjua. Yksi kerrallaan napitin housujen sepaluksen auki.

Vedin housuja alemmas, ne pysähtyivät reisien puoliväliin ja se riitti. Pojalla oli tiukasti ihonmyötäiset Niken urheilubokserit. Ne eivät pystyneet piilottamaan erektiota, joka pullisteli kutsuvasti ohuen kankaan alla. Kullin nuppi osoitti kohti kello kahta, ja sen kärkeen oli muodostunut pieni kostea piste kiimalimasta.

Tempaisin bokserit alas ja pojan kulli ponnahti esiin. Yllätyin kuinka suuri se oli. Olin odottanut jotain… vähän tavanomaisempaa, mutta hänen meisselinsä mitta lähenteli jopa kahtakymmentä senttiä. Ja jotta ihailuni kohde olisi ollut täydellinen niin se oli myös melko paksu. Perseen repijä. Se olisi hyvä sana kuvailemaan sitä.

Tartuin tuhtiin varteen ja puristelin sitä. Kova, ja samaan aikaan pehmeä, niin kuin jämäkkä kyrpä aina. Vedin esinahkan taakse ja paljastin kostean mutterin, jonka reiästä valui kirkasta limaa, poika oli todellisessa kiimassa. Kosketin limaista terskaa kielelläni. Tahmeahko neste maistui hieman suolaiselle, ei oikeastaan millekään.

Pidin kiinni kullin juuresta ja upea pamppu oli kasvojeni edessä odottamassa hoitelua. Taputtelin sillä muutaman kerran poskeani ja nuolin sitä vartta pitkin aika kärkeen saakka. Jani voihki nautinnosta ja hänen lantionsa vapisi vaimeasti. Haukkasin vehkeen suuhuni ja aloin imeä sitä tiukasti liikutellen suutani eteen ja taakse samaan aikaan leikitellen kielelläni. Kivekset olivat vetäytyneet pieneksi tiiviiksi palloksi. Otin ne kämmeneeni ja hyväilin niitä varovasti.

Jatkoin imemistä ja puristelin paljaita pakaroita. Työnsin sormeni perseposkien väliin ja löysin peräaukon, ja painoin etusormeni sitä vasten. Tunsin kuinka se reagoi kosketukseeni. Sylkäisin kullin suustani ja kysyin:

”Mennäänkö tuonne makkarin puolelle?”

”No vittu!, Ilman muuta.”

Matkalla kohti leveää parisänkyäni Jani potki housut jalastaan ja vain sukat jäivät päälle. Katselin tiukkaa persettä, joka kimmoisasti vastasi askeleisiin. Heittelin myös omat vaatteeni hujan hajan pitkin eteistä matkalla makuuhuoneeseen.

Jani makasi sängyssä kädet niskan takana, estottomana, alastomana ja kiimaisena. Hänen vartalonsa oli karvaton, poikamainen, siinä ei ollut vielä maskuliinista miehekkyyttä. Myös alakerta oli huolellisesti parturoitu. Onneksi olin tehnyt saman itsekin pari päivää aikaisemmin.

Istuin hajareisin pojan reisien päälle ja siirryin siitä hieman ylemmäs. Vedin hänen kalun omaani vasten ja aloin runkata niitä. Omani oli kieltämättä vähän pienemmän näköinen sitä juhlavaa halkoa vasten, mutta se ei minua haitannut. Esinahkamme liikkuivat ylös ja alas samaan tahtiin sekoittaen kiimalimamme toisiinsa.

”Just tätä mä halusin kun näin sut. Eipä taida Peku tietää mitä minä sen iskän kanssa puuhaan,” Jani sanoi virnuillen ja tarkoittaen poikaani.

”Haluatko nussia?” Minä kysyin.

”Totta vitussa!” Jani vastasi innokkaana.

Kumarruin yöpöydän laatikolle ja kysyin samalla ”haluatko paljaalla?”

”Jos vaan annat, niin…”.

”No siinä tapauksessa tää.” Otin laatikosta tuubin Mister B -liukkaria, jossa on vähän puudutetta, ajattelin että Janin halko voi aluksi olla hankala käsiteltävä. Voitelin pojan kyrvän huolellisesti juuresta kärkeen ja sitten myös perseeni. Pyyhin sormeni lakanoille ja heitin tuubin sängylle. Konttasin vähän lähemmäs poikaa, joka tarttui kulliinsa ja painoi sitä aukolleni.

Ohjasin kädelläni vehkeen oikeaan osoitteeseen ja aloin laskeutua hitaasti alemmas. Perseeni ei aluksi tahtonut hyväksyä isoa melaa, ja niinhän se aina vähän pienempienkin kanssa on, joten annoin vain mennä. Otin muutaman sentin takaisinpäin, ja istuin taas hieman alemmas. Jani oli laskenut kätensä olkapäilleni ja tuijotti jakoväliinsä kun perseeni haukkasi hänen miehuuden kokonaan.

Aloin naida hitaasti ja nautinnollisesti pojan elintä. Kyrpä kutitteli mukavasti G-pistettä ja kun olin itse ohjaimissa, niin pystyin säätelemään nautintoa. Kumarruin alemmas, ja suutelimme irstaasti. Jani alkoi liikutella lantiotaan antaen vauhti hommaan. Vastasin työntöihin perseelläni ja pian löysimme yhteisen rytmin. Suuri kulli sisälläni teki hyvää, olisin halunnut huutaa nautinnosta.

Jani työnsi kätensä vatsojemme välistä ja tarttui kyrpääni, joka oli halkeamispisteessä. Sängyn narina ja raskaat huokaukset täyttivät huoneen. Vartalomme alkoivat olla kosteat hiestä, ja ajattelin ettei seksi tästä voi paremmaksi muuttua. Viisikymppiselle miehelle lukiopoika oli aika harvinainen saalis, ja hän oli takuulla upeampi saalis kuin yksikään nussimani nainen.

Jani tarttui kaksin käsin pakaroihini ja antoi merkin lisätä vauhtia. Ymmärsin yskän ja annoin palaa. Nussin vimmatusti perseelläni nuorta kyrpää joka alkoi paisua entisestään, kunnes lennätti tutun tuntuisesti ensimmäisen lastinsa sakeaa spermaa syvälle suoleeni. Poika ulisi ja vääntelehti allani. Hän painoi itseään tiukemmin kiinni minuun ja antoi siementensä lentää sisääni.

Kyrpä pumppasi ja pumppasi. Suu auki ja silmät kiinni hän päästi korvia raastavan ulinan. Sängyn pääty oli jo hetken aikaa hakannut seinää äänekkäästi, ja naapurilla tuli mitta täyteen; kuulin kuinka seinään hakattiin vaatien hiljaisuutta. Lopulta Jani rauhoittui ja rojahdin hänen päälleen hikisenä. Painoin otsani hänen otsaansa vasten ja huohotimme kuin sprintterit maaliviivan jälkeen toistemme kasvoja vasten.

”Huikeeta!” Jani huokaisi käheällä äänellä. ”Sunkin pitää saada, eiks niin?”

”Jep,” Minä sanoin. ”Annatko persettä?”

”Tietysti. Miten sä haluat ottaa mut?”

”Ole siinä,” minä sanoin. Kasasin tyynyjä hänen perseen alle niin että herkullinen ruusunnuppu oli kuin tarjottimella edessäni. Jani veti jalat koukkuun rintansa päälle. Hamuilin liukkarituubin käsiini, mutta ennen voitelua annoin pari märkää suudelmaa reiälle jonka olisin kohta ottava. Perse oli täysin karvaton ja nätisti vaaleanpunainen. Nuolaisin pari kertaa ja työnsin kieltäni sisään. No eihän se tietenkään sinne uponnut, mutta poika näytti tykkäävän siitä, joten rimmasin vielä hetken.

Liukastin kyrpäni ja työntelin liukkaita sormia pojan aukkoon. Olin kiimasta sekaisin, en tiedä milloin viimeksi, jos koskaan, olisin ollut yhtä kiihottunut. Muljautin terskani reiästä sisään ja odottelin hetken että poika totuttelisi juttuun.

”Onko sua ennen naitu perseeseen?”

”On, monta kertaa. Ja meillä taitaa olla yhteisiä tuttuja jotka on sen tehnyt,” Jani sanoi veikeyttä äänessään.

”Tarkoitatko että?”

”Okei, mun ei olis pitänyt tätä möläyttää. Älä kerro Pekulle.”

”Juu, en tietenkään.” En sen enempää jäänyt miettimään sitä, että kullini oli juuri nyt perseessä jossa oman poikani vehje oli ollut useastikin.

Tuuppasin itseni sisään hitaasti, mutta varmasti. Tunsin kuinka häpyluuni painui pojan pakaroita vasten, olin perillä. Aloin nussia poikaa tasaisin pitkin työnnöin, nauttien jokaisesta sentistä minkä persereikä antoi. Vedin kullin ulos perseestä nuppi vasten reikää ja painoin taas sisään. Tein niin monta kertaa, ja jokainen sukellus kuumaan aukkoon oli pieni kuolema.

Jani kietoi kätensä niskani ympärille ja kuiski korvaani rivoja sanoja. Pikku hiljaa aloin painaa kovempaa ja kovempaa. Nousin ylemmäs ja tartuin pojan polviin. Halusin katsella miten kivikova kyrpäni souti pojassa. Koko ajan kiivaammin nussien sänky alkoi jälleen hakata seinää.

”Ahhhh, ooohhh, uuuuh,” minä huokailin ja ulisin kovalla äänellä. En välittänyt mistään mitään, kyrvälläni oli festivaalit, se oli ainoa asia mikä merkitsi.

”Joo, nussi mua” Nussi mun aivot pihalle!” Jani huusi ja ulisi. Hän oli tarttunut omaan vehkeeseensä ja runkkasi rajusti upeaa kyrpäänsä.

Tuo näky oli yksinkertaisesti liikaa. Tunsin kun shokkiaallot alkoivat vyöryä vartaloni kauimmaisista pisteistä kohti keskiötä; kullia. Sitten tapahtui räjähdys. Ammuin lastini pojan sisään sellaisella paineella, että hän ei voinut olla huomaamatta sitä. Kyrpäni jyskytti nesteitäni voimakkailla purskahduksille Janin pimeyteen. Orgasmi tuntui takaraivossa saakka, näin tähtiä ja olin varma että menettäisin tajuntani hetkellä millä hyvänsä.

Havahduin kaameaan meteliin, jonka aiheuttajia olimme me kaksi. Huusin nautinnosta ja Jani huusi myös. Hän oli lauennut samaan aikaan ja mällit lensivät pitkin hänen poikamaista rintaa ja aina naamalle saakka. Sänky narisi ja naapuri hakkasi seinää, kuulin jotain epämäistä huutoa sieltä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kuin sekin orgasmi. Makasimme hikisinä päällekkäin. Tunsin Janin kiivaan pulssin ja hengästyneen hengityksen.

”Ei ole vittu todellista. Miten nussiminen voi olla näin hyvää!” Minä sanoin. Jani kumartui minuun päin ja antoi suudelman suulle.

”Tätähän riittää. Siis jos vaan haluat, mulla ei ole kiire mihinkään.” Voi hyvä luoja mikä yö edessä, minä ajattelin.

Sitten ovikello soi. Katsoin kelloa, se oli puoli kaksitoista. Vedin kalsarit jalkaan ja menin kuitenkin avaamaan, arvasin mistä tuulee. Avasin oven jonka takana seisoi naapurini Jokela.

”Voitaisko sitä nussia vähän hiljempaa? Pitäis kato herätä viideltä töihin. Kieltämättä oon vähän kateellinen, sulla on tottakai joku herkullinen daami siellä, mutta silti.” Jokela kurkki ovelta eteiseen. Siellähän lattialla lepäsi housuja, paitoja ja kalsareita.

”Joo, koitetaan. Mä luulen että tää oli vasta alkua, mutta jos me siirrytään olkkariin, niin ei haittaa sitten.” Katselin Jokelaa joka kurkisteli selkäni taakse ja käännyin katsomaan. Jani kurkki makuuhuoneen ovensuusta ylävartalo paljaana.

Jokela seisoi suu auki ja katseli poikaa.

”Jaahas. No sellainen sitten.” hän sanoi hämmentyneenä. ”Hyvää yötä.” Vedin oven kiinni ja kiikutin petauspatjan olohuoneeseen. Himmensin valot ja otin Janin syleilyyn. Yhtä rankasti en liene koskaan elämässäni nussinut, sen voin sanoa.

2 ajatusta aiheesta “GTA kutonen ja herkullinen kakkonen”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Tee ilmoitus

Sulje