Jake Voquessa

Jake oli juuri 18 täyttänyt nuori kiimaperse. Olimme tavanneet pari viikkoa aikaisemmin netin kautta, ja olin vienyt Jaken neitsyyden. Jake oli kokemattomuuttaan äärettömän kiimainen ja aina valmis harrastamaan seksiä. Mieluiten useamman kerran peräkkäin.

Olimme tavanneet parin viikon aikana jo kuusi kertaa. Jakella oli fantasia ja fetissi että häntä nussittaisiin jossain julkisesti. Muiden nähtävänä. Ehdotinkin että menisimme käymään Voguessa, jossa kyseisen voisi suorittaa helposti ja ongelmitta. Olimmekin nyt menossa Vogueen. Astuimme rappukäytävään ja menimme hissiin. Hississä annoin Jakelle kiimaisen märän kielarin samalla kun hieroin Jaken etumusta ja persettä. Jake oli selkeästi kiimassa ja tiesin saunaillasta tulevan kiimaisen. Pääsimme ylimpään kerrokseen ja menimme sisään. Maksoin molempien sisäänpääsyn ja ohjasin Jaken suurempaan pukuhuoneeseen, jossa meillä oli lokerikot. Pukuhuoneessa oli pari tyyppiä. Kolmekymppisiä lihaksikkaita miehiä. Jake punastui hieman nähdessään alastomat kyrpä puolikovana olevat kundit…

Kuiskasin Jakelle että riisuisi vaatteensa nopeasti. Jake alkoikin riisumaan vaatteitaan nopeaa tahtia. Kundit vilkuilivat Jakea ja Jaken nuorta poikamaista vartaloa. Jake olikin nopeasti täysin alaston ja
yritti piilotella kovana seisovaa munaansa pyyhkeensä taakse. Virnistin Jakelle ja kuiskasin hiljaa että heittäisi pyyhkeen takaisin lokerikkoon. Sitä ei tarvittaisi kuin vasta lähtiessä. Jake laittoi pyyhkeen takaisin lokerikkoon hitaasti ja punastellen ja arasti kääntyi niin että hänen seisokkinsa näkyi kaikille. Olin itsekin kiihottunut ja vedin vielä alushousuni pois paljastaen itsekin kyrpäni kaikille. Lukitsimme lokeromme ja vein Jaken isompaan suihkuhuoneeseen jossa menimme saman suihkun alle. Otin saippuan esiin ja aloin saippuoimaan Jaken vartaloa joka puolelta. Suihkuhuoneeseen tuli pari muuta tyyppiä, jotain kolme­ neljäkymppisiä normaalivartaloisia miehiä. Jakea nolostutti aluksi olla pesuni alla muiden nähdessä, mutta pian hän rentoutui ja alkoi nauttimaan siitä että pesin häntä muiden katsellessa. Pesin Jaken jalat tarkasti ja siirryin ylöspäin Jaken perseelle. liikutin kättäni Jaken pakaroiden välissä seisoen Jaken takana niin että Jake oli kiinnostuneita miehiä päin. Jake hymyil miehille nähdessään heidän kiimaiset katseensa. Hieroin Jaken poikapillua koko ajan kovemmin ja kovemmin ja Jake alkoi inistä hiljaa ja huohottaa kevyesti. Hän tarttui kädellään kivikovaan kyrpääni ja alkoi runkkaamaan minua. Jake alkoi olla todella kiimassa. Suihkutin Jaken saippuasta puhtaaksi ja talutin saunaan.

Saunassa menin istumaan lauteille ja vedin Jaken syliini istumaan. Levitin jaloillani Jaken jalat leväälleen niin että Jake makasi sylissäni kiimareikä avoinna. Suihkussa olleet kundit tulivat ja istuivat vastapäisille lauteille katsomaan näkyä. Aloin hieromaan Jaken vartaloa liikkuen alaspäin kohti Jaken jalkoväliä. Jaken pieni muna seisoi kivikovana kattoa kohti. Jake huohotti kevyesti ja nautti avoimesta olostaan kundien katsellessa kiimaisina. Pääsin Jaken jalkoväliin ja levitin Jaken jalkoja vielä enemmän. Kostutin sormeni suussani ja aloin hieromaan Jaken paljasta poikapillua vastapäätä istuvien kundien katsellessa. Työnsin hitaasti sormeni Jaken kiimareikään ja sormetin Jakea kunnolla. Työnsin vielä toisenkin sormen sisään ja aloin varovasti levittämään Jaken reikää… Jake lipoi huuliaan ja inisi tyytyväisenä. Vastapäiset kundit katselivat kyrpä kovana sormetustani.

Jake alkoi runkkaamaan poikakulliaan joka oli jo hiestä märkä ja kiimasta kostea. Päätin että on aika siirtyä vilvoittelemaan ja ohjasin Jaken uima­altaalle. Matkalla saimme monia ihailevia katseita. Molempien kyrvät olivat kivikovina. Uima­altaalla työnsin Jaken altaaseen ja hyppäsin itsekin perässä…Menin Jaken taakse ja hieroin kivikovaa kulliani Jaken kiimaista poikapersettä vasten. Jake alkoi olla niin kiimassa ettei kestäisi kauaa ellei saisi kyrpää sisäänsä. Uima­-altaan vieressä oli sopivasti uimapatja, jolle käskin Jaken selälleen, jalat levälleen ja pystyyn. Jake totteli viipymättä.

Menin Jaken eteen polvilleni ja kostutin kyrpäni gliidillä jonka joku oli sopivasti jättänyt altaan reunalle. Jake odotti malttamattomana perse auki ja kiimareikä kosteana. Menin lähemmäksi ja asetin terskani Jaken poikapillulle ja aloin painamaan itseäni Jaken sisälle. Jake katsoi silmiini ja päästi iniseviä ääniä tunkeutuessani hänen sisäänsä. Painoin kyrpäni kerralla pohjaan saakka ja painoin vielä kunnolla lantiollani niin että kyrpäni oli varmasti kokonaan Jaken sisällä. Pysähdyin hetkeksi ja ajattelin että paras tapa saada yleisöä oli saada hieman ääntä aikaiseksi. Vedinkin kyrpäni lähes kokonaan ulos Jaken kiimaisesta reiästä mutta juuri viime hetkellä painoinkin sen yhdellä tiukalla nopealla työnnöllä takaisin juuriaan myöten sisälle. Jake päästi kunnon kivun ja nautinnon sekaisen parkaisun joka kaikui varmasti saunaan asti. Aloin nussimaan Jakea rajusti ja nopealla tahdilla saaden aikaan lisää huutoa kiimasta sekaisin olevan pojan suusta.

Pian tunsinkin katseita selässäni kun saunassa olleet kundit olivat oviaukolla kurkkimassa naintiamme. Kiedoin Jaken jalat ympärilleni ja nostin hänet syliini ja Jake alkoi niin rajun ratsastamisen kyrvälläni kuin siinä asennossa pystyi. Jake otti käsillään tukea olkapäistäni ja kiima silmissään otti kyrpääni sisälleen työntö työnnön jälkeen. Ovella olevat kundit rohkaistuivat ja tulivat lähemmäs katsomamaan Jake katsoi kundeja samalla kun kiihdytti vauhtiaan rajusti huohottaen ja äännellen. Kundit tulivat uimapatjan viereen ja istuivat katselemaan kyrpiään runkaten. Kundit hymyilivät Jakelle nähdessään nuoren pojan kiimaisena kyrpää ottamassa. Tönäisin Jaken takaisin selälleen ja vedin itseni ulos. Käänsin Jaken makaamaan mahalleen ja levitin omilla jaloillani Jaken jalat niin leväälle kuin sain. Jaken perse nousi samalla mukavasti ylös. Kumarruin ja aloin nuolemaan Jaken poikapillua ahnaasti. Jake nautti nuolemisesti suunnattomasti. Nuolin Jaken reikää pitkään ja huomasin kuinka yleisömme nautti näkemästään myös. Työnsin kieltäni syvälle Jaken kuumaan kiimareikään tuottaen Jakelle ja yleisöllemme suurta nautintoa.

Nousin Jaken taakse istumaan ja kysyin katselevilta kundeilta mitä he halusivat minun tekevän Jakelle. Vähän aikaa mietittyään kundit sanoivat että he haluavat nähdä kuinka nussin Jakea syvälle Jaken kiimareikään seisten. Nostin Jaken ylös seisomaan ja vedin hänet eteeni niin että Jake katseli kundeihin päin. Taivutin Jaken selkää eteenpän niin että hän nojasi käsillään polviinsa ja hänen kiimainen perseensä oli auki ja ylhäällä minuun päin. Laitoin hieman liukkaria kyrpäni päälle ja asetin terskan pään jo kiimaisesti auki olevalle ja kiimaista limaa tihkuvalle reiälle. Jake työnsi kiimassaan persettään kyrpääni kohti ja yhdellä lantion liikkeellä sain jälleen kiimaisen kovan kyrpäni syvälle Jaken kuumaan sykkivään perseeseen. Jake ähisi ja huohotti ja kertoi miten hyvältä kyrpäni tuntui hänen sisällään. Aloin raivokkaan nussimisen, ja kiihdytin tahtia koko ajan kunnes tikkasin Jaken persettä todella nopeasti. Naimisen läiske kaikui seiniltä ja Jaken kiimainen huohotus ja ähinä kuului varmasti joka puolelle paikkaa. Jaken perse tuntui kuumalta, kostealta ja kireältä ison kyrpäni ympärillä. En kuitenkaan ollut lähelläkään tulemista. Olin päättänyt nussia Jaken puolipyörryksiin. Kundit katselivat aikansa muniaan runkaten ja saivat kuumat lastinsa liikkeelle. Otin Jakea hiuksista kiinni ja vedin hänen päänsä pystyyn. Sanoin kundeille että Jake tarvitsee heidän kuumat lastinsa naamalleen. Kundit tulivat vierekkäin Jaken kasvojen eteen ja alkoivat runkkaamaan kiivaasti. Hetken päästä molemmat alkoivat vapauttaa mielettömiä määriä kuumaa spermaa Jaken naamalle. Molemmilta tuli spermaa kuin suihkusta ja lastit läiskähtelivät Jaken naamalle. Osa valui Jaken kaulaa alas, osa meni suuhun, osa nenään, osa silmiin. Jake nieli kaiken minkä suuhunsa sai ja vielä lopuksi puhdisti kundien kyrvät spermasta suullaan. Sanoin Jakelle että hän ei saisi pyyhkiä kiimaspermoja naamaltaan. Vetäydyin Jaken sisältä siinä vaiheessa ja talutin Jaken terassin puolelle.

Terassi oli tyhjä ja työnsin Jaken selälleen sohvankulmaan ja nostin Jaken jalat ylös niin että hän piti niitä jaloillaan leveästi auki. Jake näytti niin vitun kiimaselta! Päätin että Jake saa munaa kerrankin ja kunnolla, ja menin takaisin sisälle etsimään sopivia avustajia. Käskin Jaken olla paikallaan ja odottaa. Takan vieressä istui pari jotain kolmekymppistä hoikkaa kiimasen näköstä kundia. Lyöttäydyin seuraan ja vihjasen että terassilla olis jotain katsomisen arvosta. Kundit vilkaisivat terassille ja näkivät Jaken perse auki odottamassa, ja he kiinnostuivat heti. Pyyhkeiden alla alkoi välitön pullotus. Pyysin kundit mukaani ja menimme terassille.

Kerroin kundeille säännöt. Jokainen meistä kolmesta saa vuorollaan nussia Jaken poikapillua, mutta vain 15 vetoa kerrallaan. Sen jälkeen tuli vuoro antaa seuraavalle. Jaken suuta sai vuoroaan odottavat käyttää halunsa mukaan. Jake kuunteli säännöt ja katseli kundeja kiimasena. Vedin kundien pyyhkeet pois ja paljastin näin kundien jo kivikovat isot kiimaiset kyrvät. Toisella oli jotain 18 senttinen ja toisella hieman isompi mutta paksumpi. Oma 21 senttinen kyrpä oli edelleen kivikovana. Toinen kundeista, joka ilmoitti nimekseen Jone sai luvan aloittaa. Annoin toisen kundin, Jeren, ottaa Jaken suusta kaikki irti. Itse istuin tuolille ihailemaan näytöstä.

Jone siirtyi Jaken eteen ja siirtyi sohvankulmaan Jaken perse tavallaan sylissään. Jone asetti paljaan kiima tippoja tihkuvan kyrpänsä Jaken poikapillulle ja työntyi kerralla sisään. Samalla Jere työnsi kyrpänsä Jaken huulien väliin, jolloin Jaken kiimainen ähinä ja valitus tukahtui. Jone aloitti hitaasti ja laskin mielessäni työntöjen määrää. Kymmenenteen työntöön päästyään Jone aloitti rajun tikkauksen viimeisen viiden työnnön ajaksi, ja vetäytyi Jaken sisältä pois. Jere tuli Jonen tilalle ja kiimoissaan työntyi suoraan Jaken sisään ja tikkasi rajusti kaikki viistoista työntöänsä ja vetäytyi yhtä nopeasti Jaken sisältä pois. Menin itse Jaken eteen ja katselin kiimaista huoraamme. Jaken silmät olivat kiimasta lasittuneet, hän tärisi hiukan ja Jaken kiimasesta reiästä valu kirkasta kiima limaa Jaken persettä pitkin alas. Jake sanoi hiljaisella värisevällä äänellä että haluaa lisää kyrpää.

Jos poika haluaa lisää, niin poika saa lisää. Asetin kyrpäni Jaken kiimaiselle reiälle ja tunkeuduin hitaasti sisään Jaken kuumaan kosteaan täysin auki olevaan poikapilluun. Jake sai samalla Jonen ja Jeren kyrpiä yhtä aikaa suuhunsa nuollen niitä kielellään ahnaasti. Nussin Jaken persettä hitaasti ja rauhassa nauttien joka työnnöstä. Kun viisitoista työntöä tuli täyteen annoin vuoron taas Jonelle, joka innoissaan tuli ja alkoi raiskaamaan Jaken reikää lisää. Jatkoimme nussimista ja vuoronvaihtoa pitkän aikaa. Yhteensä Jake sai sisäänsä kyrpää varmasti yli sata työntöä. Jake nautti jokaisesta sentistä kyrpää mitä sai sisälleen.

Vähän ajan päästä päätin että on aika muuttaa sääntöjä ja sanoin kundeille että saisivat vuorotellen nussia Jakea niin kauan kunnes juuri ja juuri olisivat tulossa, ja sen jälkeen tulisi vuoro antaa toiselle. Se joka ensimmäisenä ja vahingossa laukeaisi, olisi häviäjä ja joutuisi poistumaan saunan puolelle. Kundit suostuivat ja aloittivat. Jere sai olla ensimmäinen ja alkoi nussimaan Jakea rajusti. Jere tikkasi Jaken poikapillua kunnolla ja pitkin vedoin. Parin minuutin tiukan nussimisen jälkeen Jere lopetti nopeasti ja vetäytyi ulos. Oli Jonen vuoro. Jone halusi kuitenkin muuttaa asentoa ja veti Jaken seisomaan. Jake pysyi tässä vaiheessa hädintuskin jaloillaan ja Jone painoikin Jaken lattialle mahalleen, levitti Jaken jalat kunnolla niin että Jaken perse nousi kiimaisesti ylös. Jone meni Jaken päälle ja nopeasti työntyi syvälle Jaken perseeseen. Jake ei enää jaksanut edes huohottaa, ainoastaa inistä hiljaa nautinnosta. Jone nussi aluksi hitaasti ja varmasti, nauttien joka työnnöstä kunnes vähän ajan päästä kiihdytti vauhtiaan. Jone nussi Jaken persettä todella rajusti. Naimisen läiske oli kiimasta kuultavaa. Näin rajusta nussimisesta alkoi Jakekin melkein huutaa. Joka työnnöllä Jake huudahti nautinnosta. Jake sai kerrankin kyrpää niin että tuntui!

Jone ei pystynyt kauaa nussimaan ja antoi vuoron Jerelle. Jere nosti Jaken kontilleen eteensä ja alkoi raiskaamaan Jaken poikapillua enemmän ja enemmän. Jaken kädet eivät jaksaneet kantaa vaan hänen ylävartalonsa lysähti lattiaa vasten. Perse pysyi edelleen kuuliaisesti pystyssä ottaen Jeren kyrpää sisäänsä työntä työnnön jälkeen. Jake oli täysin kiimassa ja alkoi hiljaa kiimasella äänellä pyytämään lisää, rajummin, syvemmälle. Jere vastasi pyyntöihin kunnon nussimisella. Vähän aikaa rajusti nussittuaan Jere pysähtyi nopeasti ja tajusimme Jonen kanssa että Jere taisi juuri hävitä. Melkein saman tien Jere alkoi kiivaan ja rajun nussimisen. Jere nussi niin kovaa että Jaken polvet pettivät ja hän lysähti lattialle mahalleen Jere edelleen nussien perässä. Jere latasi täyden lastinsa suoraan Jaken sisälle.

Jakella tais henki salpaantua kun emme kuulleet hänen suustaan muuta kuin kevyttä ininää. Jere kierähti Jaken päältä selälleen lattialle ja näimme kuinka Jaken kiimainen huoranperse valui kuumaa valkoista spermaa. Jake hengitti kiivaasti ja raskaasti, mutta käänsi kuitenkin päänsä Joneen päin ja hymyillen kiimasesti pyysi lisää kyrpää. Säännöistä oli kuitenkin sovittu ja Jere sai painua suihkun kautta saunaan.

Jone ja mä katseltiin Jakea hetki hymyillen, ja Jake katseli meitä. Poika ei ollu vieläkään saanu tarpeekseen. Jonen ja mun kyrvät olivat vieläkin kivikovat ja kiimassa, valmiina tyydyttämään Jakea lisää. Iskin Jonelle silmää ja pyysin Jonea menemään selälleen lattialle. Jone teki työtä käskettyä ja käskin Jaken ratsastaa Jonen kyrvällä. Jake nousi vaivalloisesti ja asettui kyykkyasennossa Jonen satulaan ja antoi Jonen ison kyrvän työntyä uudestaan sisälleen. Jake katteli mua kiimasena kun alotti rytmikkään ratsastuksen. Kundit näytti hyvin kiimasilta. Jaken perse litisi sperman ja Jonen kyrvän vaikutuksesta. Jonen kyrvän vartta pitkin valui kiimasta tahnaa Jaken perseesta. Valkoista gliidin ja sperman sekasta sotkua.

Hetken aikaa katseltuani halusin mukaan leikkeihin ja työnsin Jaken selälleen Jonen vartalon päälle. Jake otti tukea käsillään lattiasta. Jaken kiimareikä Jonen kyrpä edelleen sisällään avautui edessäni. Otin kiimalimaa kyrvälleni ja rasvasin sen liukkaaksi. Asetuin Jaken eteen niin että sain kyrpäni pään valmiiksi tunkeutumaan Jaken sisälle. Jake ei ollu koskaan saanu kahta kyrpää yhtä aikaa, ja sen takia Jake näytti hieman pelokkaalta. Mä hymyilin Jakelle rohkaisesvasti samalla kun tein sormellani tilaa kiimasta tärisevälle kyrvälleni. Aloin työntyä hiljaa Jaken sisälle. Jake voihki ja huohotti kiimareikänsä levitessä äärimmilleen. Pääsin työntymään Jaken sisälle kokonaan ja jäin odottamaan hetkeksi. Jake hengitti kiivaasti samalla kun katteli mua kiimansekaisin silmin.

Aloin hitaan nussimisen. Vetelin Jakea perseeseen Jonen kyrvän kanssa koko kyrvän mitalla hitaasti, mutta kiihtyvällä tahdilla. Jake huohotti jo kovemmin ja voihki hiljaa joka työnnöllä. Pian nussin Jakea hyvää vauhtia. Jake alko pitämään enemmän ääntä. Kunnon täytettä kun sai. Jone huohotti Jaken alla kun kyrpämme hieroutuivat Jaken kuuman kostean spermaisen reiän sisällä tiukasti toisiinsa. Pian tunsin kuinka Jonen kyrpä alkoi paisumaan. Jone ääntelehti kiimasena tulevan orgasmin alla. Pian Jonen kyrpä ryhtyi supistelemaan sisältään kuumaa spermaa. Jonen sperma liukasti mun panoani entisestään ja kiihdytin vauhtia. Jake ei enää muuta tehnyt kun suu auki katsoi mua silmiin. Käskin Jaken runkata itseään samalla. Jake teki työtä käskettyä ja samalla Jaken kiimareikä kiristyi Jonen ja mun kyrvän ympärillä enemmän. Tunsin kuinka oma kyrpäni kovettui ja aloin niin tiukan nussimisen kuin lantiostani lähti. Jakelta alkoi lentää tulikuumaa spermaa, Jaken kiimareiän supistellessa lentävän sperman tahtiin. En enää kestänyt enempää vaan tunsin kuinka kuuma lastini lähti liikkeelle ja kyrpäni alkoi lähes ampumaan kuumaa spermaa Jaken sisälle. Jatkoin nussimista kunnes jokainen tippa spermaa sisältäni oli Jaken sisällä. Lysähdin väsyneenä Jaken päälle ja huohotin sydän tiukasti lyöden. Se oli paras orgasmini siihen saakka.

Hetken päästä nousimme istumaan ja Jone lähti kiitettyään ensin kunnon panoista. Jake oli hieman outo. Ikään kuin unessa. Otin Jakea kädestä ja vein hänet yhteen panokopeista. Käskin Jaken makaamaan mahalleen ja menin hänen päällensä. Jaken kiimainen nuori vartalo sai kyrpäni kovettumaan uudestaan ja rakastelin Jakea pitkään ja hellästi useasta eri asennosta, kunnes molemmat tulimme räjähtäen. Mä Jaken sisään ja Jake mun mahalle ja naamalle. Kävimme vielä saunassa ja suihkussa. Seuraavan kerran Jake soitti mulle seuraavana aamuna kiimoissaan…

3 ajatusta aiheesta “Jake Voquessa”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Tee ilmoitus

Sulje