Kuulumisia Persikasta
Lainaa viestistä Persikka 15.8.2024, 0:00Vuodesta 2018 toiminut Persikka.net on muuttanut hieman muotoaan. Katselet parhaillaan koottua palvelua niistä toiminnoista, joita tällä hetkellä on mahdollista ylläpitää. Tämä sivusto on väliaikainen ja on parhaansa mukaan yskähdellen palvellut käyttäjiä uuden Persikan kehittämisen ajan.
Vuoden 2024 aikana julkaistaan ensimmäinen versio uudesta Persikka.net -sovelluksesta, jossa palataan alkupisteeseen, ja tarjotaan edelleen ilmaiseksi ne palvelut, joita ihmiset eniten ovat kaivanneet: anonyymit seuranhakuilmoitukset, chat-huone, käyttäjäprofiilt sekä mahdollisuus viestitellä yksityisesti. Novellit-osio pidetään olemassa nykyisessä muodossaan.
Uusien käyttäjätunnusten rekisteröinti ei ole tällä hetkellä mahdollista. Olemassa olevat tunnukset säilyvät käytössä vielä toistaiseksi.
❤️ Lämmin kiitos kaikkien käyttäjien pitkästä pinnasta ja kärsivällisyydestä. Nousemme tästä taas, kuten aina ennenkin!
Vuodesta 2018 toiminut Persikka.net on muuttanut hieman muotoaan. Katselet parhaillaan koottua palvelua niistä toiminnoista, joita tällä hetkellä on mahdollista ylläpitää. Tämä sivusto on väliaikainen ja on parhaansa mukaan yskähdellen palvellut käyttäjiä uuden Persikan kehittämisen ajan.
Vuoden 2024 aikana julkaistaan ensimmäinen versio uudesta Persikka.net -sovelluksesta, jossa palataan alkupisteeseen, ja tarjotaan edelleen ilmaiseksi ne palvelut, joita ihmiset eniten ovat kaivanneet: anonyymit seuranhakuilmoitukset, chat-huone, käyttäjäprofiilt sekä mahdollisuus viestitellä yksityisesti. Novellit-osio pidetään olemassa nykyisessä muodossaan.
Uusien käyttäjätunnusten rekisteröinti ei ole tällä hetkellä mahdollista. Olemassa olevat tunnukset säilyvät käytössä vielä toistaiseksi.
❤️ Lämmin kiitos kaikkien käyttäjien pitkästä pinnasta ja kärsivällisyydestä. Nousemme tästä taas, kuten aina ennenkin!
Lainaa viestistä Persikka 15.8.2024, 0:21Yllä etusivulle kirjoittamani tiedote. Nyt on jo vuosi pian kulunut tämän väliaikaisen himmelin pystyttämisestä. Alunperinkin tarkoitus oli, että tämä Wordpress-pohjalle tehty sivusto olisi toiminnassa vain siihen saakka, kunnes Persikan uudempi versio saadaan käyttöön. Tämän oli tarkoitus tapahtua aiemmin, mutta henkilökohtaisten syiden vuoksi tämä projekti on toistuvasti viivästynyt.
Nyt kuitenkin uskallan jo luvata, että vielä tämän vuoden aikana päästään kokeilemaan Persikan uutta versiota. Tässä tämänhetkisiä suunnitelmia ja tietoja. Valitettavasti edelleen on paljon avoimia kysymyksiä joihin en voi antaa täsmällisiä vastauksia, mutta mitä valmiimmaksi koodi saadaan, sitä tarkempaa informaatiota julkaisen tänne.
- Uusi versio ei perustu mihinkään valmiiseen koodipohjaan tai järjestelmään, vaan on kokonaan omaa tuotantoa. Tämän ansiosta kaikki ominaisuudet ja toiminnot on voitu suunnitella siltä pohjalta, miten tarpeellisia ne ovat juuri tähän sovellukseen ja tälle käyttäjäryhmälle.
- Tärkeimpänä on yleinen Chat-huone, sillä sitä on jo vuoden päivät toistuvasti kaivattu. Valitettavasti nykyiselle palvelimelle ja Wordpress-alustalle sellaista ei ole ollut mahdollista asentaa. Chat toimii reaaliaikaisesti sekä viestien että paikalla olevien käyttäjien osalta. Jos joku liittyy chattiin tai poistuu, se näkyy jokaiselle käyttäjälle reaaliaikaisesti.
- Käyttäjäprofiilit:
- Käyttäjät voivat tehdä julkisen profiilikortin itsestään. Profiilikortti sisältää kuvan lisäksi käyttäjän valitsemia tietoja ja mahdollisuuden kirjoittaa lyhyt esittelyteksti.
- Käyttäjien etsintä erilaisilla valintakriteereillä on mahdollista.
- Järjestelmä mainostelee käyttäjäprofiileja satunnaisesti, jotta tuntemattomatkin käyttäjät tulevat toisilleen tutuiksi.
- Yksityisviestit: Käyttäjät voivat lähettää toisilleen yksityisviestejä. Keskustelu toimii reaaliaikaisesti.
- Seuranhakuviestit: Käyttäjät voivat julkaista Persikassa anonyymisti seuranhakuilmoituksia. Ilmoituksissa ei näy ilmoituksen tekijän nimimerkkiä tai muitakaan tunnistettavia tietoja, jos käyttäjä ei itse halua niin. Ilmoituksiin voi vastata Persikan rekisteröityneet käyttäjät. Tarkoitus on, että ensimmäinen vastaus välittyy anonyyminä. Jos ilmoituksen jättäjä päättää vastata saamaansa vastaukseen, keskustelu muuttuu siitä eteenpäin ei-anonyymiksi, eli viestien lähettäjä ja vastaanottaja näkevät toistensa nimimerkit ja käyttäjäprofiilit.
- Turvallisuus:
- Käyttäjiä on mahdollista estää, jolloin sekä estäjä että estetty eivät näe enää toisiaan missään sivustolla. Yksityisviestien historia tuhoutuu molemilta käyttäjiltä.
- Moderaattoreiden on mahdollista estää käyttäjä kokonaan, jolloin hän ei voi enää kirjautua järjestelmään. Karanteenin pituus riippuu sen syystä, ja voi olla vuorokausi, viikko, kuukausi tai puoli vuotta.
- Yhteisöllinen valvonta: Käyttäjän asiattomasta toiminnasta voi raportoida klikkaamalla käyttäjäprofiilista löytyvää painiketta. Kun riittävän moni käyttäjä raportoi, asiattomasti käyttäytynyt käyttäjä saa automaattisesti tietynpituisen eston. Siten ei tarvitse odotella moderaattorin ilmestymistä paikalle, jos katkeroitunut häirikkö ulvoo chat-huoneessa päämäärättömästi.
- Tarkoitus on myös tehdä jonkinlainen tässä väliaikaisessa versiossa oleva Ryhmät -toimintoa vastaava toiminnallisuus, jossa on mahdollista liittyä erilaisiin intressiryhmiin, esimerkiksi kaupungin, harrastuksen, fetissin tai muiden mieltymysten perusteella. Tämän toiminnallisuuden suunnittelu on vielä kesken, mutta tarkoitus on ainakin tehdä entisen Twitterin tyyppinen seinä kuhunkin ryhmään, jossa käyttäjä voi huudella tuskaansa tai iloaan.
- Hinnoittelu: tarkoitus ei ole edelleenkään tehdä maksullista järjestelmää, sillä maailma on niitä täynnä jo ennestään, enkä yksittäisenä ihmisenä pysty mitenkään kilpailemaan tekeleeni kanssa. Persikka on siis nyt ja tulevaisuudessa käyttäjilleen ilmainen. Mutta kustannuksissa auttamiseksi on tarpeellista yrittää keksiä ratkaisu niille, jotka haluavat tukea toimintaa. Rahankeräys ei ole laillista, joten on keksittävä jotain muuta, mutta tämä ei ole tärkeysjärjestyksessä korkealla.
Sovelluksen ulkoasu ja värimaailma on pirtsakka, sillä toiveena olisi, että Persikasta muodostuisi kivahenkinen, yhteisöllinen, tervetulleeksi toivottava ja miellyttävä sosialisointipaikka. Sitä ei saada aikaan kivoilla väreillä, mutta ei niistä varmasti haittaakaan ole.
Uuteen versioon siirtymisessä on vielä paljon kysymysmerkkejä - epäselvää on, onko mahdollista siirtää nykyisiä käyttäjätunnuksia tai kannattaako niitä siirtää. Tarkoitus on, että heti kun sovellus vain on testattavissa, avaan sen kokeiltavaksi tämän väliaikaisen järjestelmän rinnalle, ja kerätään jonkin aikaa palautetta ja mielipiteitä sekä vikaraportteja, ennen kuin siirrytään tähän uuteen maailmaan lopullisesti.
Vielä kerran kiitokset kaikille teille tuhansille, jotka jaksatte viettää tällä sivustolla aikaanne vuodesta toiseen, ja antaa arvokasta palautetta. Ne eivät ole menneet kuuroille korville, vaikken olekaan ehtinyt viesteihin henkilökohtaisesti vastata.
Yllä etusivulle kirjoittamani tiedote. Nyt on jo vuosi pian kulunut tämän väliaikaisen himmelin pystyttämisestä. Alunperinkin tarkoitus oli, että tämä Wordpress-pohjalle tehty sivusto olisi toiminnassa vain siihen saakka, kunnes Persikan uudempi versio saadaan käyttöön. Tämän oli tarkoitus tapahtua aiemmin, mutta henkilökohtaisten syiden vuoksi tämä projekti on toistuvasti viivästynyt.

Lainaa viestistä Tku83 18.8.2024, 10:10Yhteisöllinen valvonta: Käyttäjän asiattomasta toiminnasta voi raportoida klikkaamalla käyttäjäprofiilista löytyvää painiketta. Kun riittävän moni käyttäjä raportoi, asiattomasti käyttäytynyt käyttäjä saa automaattisesti tietynpituisen eston. Siten ei tarvitse odotella moderaattorin ilmestymistä paikalle, jos katkeroitunut häirikkö ulvoo chat-huoneessa päämäärättömästi.
Tämä on ideana hyvä mutta suht helposti väärinkäytettävissä. Esimerkiksi käyttäjä A ei tykkää käyttäjästä Z (mistä ikinä syystä) ja käyttäjällä A on riittävän monta kaveria/tuttua/mitä vain ja onnistuu saamaan ne mukaan, jolla käyttäjä Z saadaan automaattisesti bannattua alustalta.
Yhteisöllinen valvonta: Käyttäjän asiattomasta toiminnasta voi raportoida klikkaamalla käyttäjäprofiilista löytyvää painiketta. Kun riittävän moni käyttäjä raportoi, asiattomasti käyttäytynyt käyttäjä saa automaattisesti tietynpituisen eston. Siten ei tarvitse odotella moderaattorin ilmestymistä paikalle, jos katkeroitunut häirikkö ulvoo chat-huoneessa päämäärättömästi.
Tämä on ideana hyvä mutta suht helposti väärinkäytettävissä. Esimerkiksi käyttäjä A ei tykkää käyttäjästä Z (mistä ikinä syystä) ja käyttäjällä A on riittävän monta kaveria/tuttua/mitä vain ja onnistuu saamaan ne mukaan, jolla käyttäjä Z saadaan automaattisesti bannattua alustalta.
Lainaa viestistä kirsikka 21.8.2024, 18:32Valitettavasti muunlaiseen moderointiin ei juuri nyt ole mahdollisuutta.
Valitettavasti muunlaiseen moderointiin ei juuri nyt ole mahdollisuutta.
Lainaa viestistä Tku83 21.8.2024, 22:34Moderointiresurssit ovat ikiaikain olleet kaikkien foorumien ongelma valitettavasti. Onhan tuo parempi kuin ei mitään.
Moderointiresurssit ovat ikiaikain olleet kaikkien foorumien ongelma valitettavasti. Onhan tuo parempi kuin ei mitään.
Lainaa viestistä annacd_jkl 23.8.2024, 8:19En tiedä miten hyvin moderaattorit pystyy jälkikätenn tarkastamaan kuka teki, lähett tai sanoi mitäkin, mutta jos banni osoittautuu aiheettomaksi kiusanteoksi niin sitten vaan bannaajille pitkää bannia.
En tiedä miten hyvin moderaattorit pystyy jälkikätenn tarkastamaan kuka teki, lähett tai sanoi mitäkin, mutta jos banni osoittautuu aiheettomaksi kiusanteoksi niin sitten vaan bannaajille pitkää bannia.
Lainaa viestistä -fiilistellen- 9.10.2024, 22:17Olisko tarkempaa ETA:a antaa sivustomuutoksesta?
Olisko tarkempaa ETA:a antaa sivustomuutoksesta?
Lainaa viestistä Persikka 29.10.2024, 9:41Tavoite on saada nyt testattavaksi ja kommentoitavaksi marraskuun aikana versio, jonne on mahdollista rekisteröityä, tehdä oma käyttäjäprofiili ja päästä testaamaan chat-huonetta ja yksityisviestien lähettämistä. Eli nuo tärkeimmät ja halutuimmat toiminnot.
Tällä hetkellä kutakuinkin valmiina on jo nuo perustoiminnot, ja työn alla vielä turvallisuuteen liittyvät asiat (käyttäjien torjunta ja raportointi, bottien ja laittoman sisällön tunnistamiseen liittyviä toimintoja yms).
- Anonyymien kontakti-ilmoitusten kanssa on ollut hieman haasteita, mutta sitä olisi tarkoitus alkaa työstämään, kunhan tuo yllä kuvattu testiversio olisi valmiina kokeiltavaksi.
- Tässä nykyisessä nyt käytössä olevassa versiossa olevat yhteisö/ryhmätoiminnot ovat myös työn alla, tarkoitus on saada melko samantyyppinen toiminnallisuus käyttöön, sillä ryhmien käyttö näyttää olevan mukavan aktiivista. En tiedä johtuuko se chatin puuttumisesta vai kontakti-ilmoitusten puuttumisesta, vai onko yhteisöille ihan muuten vain kysyntää.
Tavoite on saada nyt testattavaksi ja kommentoitavaksi marraskuun aikana versio, jonne on mahdollista rekisteröityä, tehdä oma käyttäjäprofiili ja päästä testaamaan chat-huonetta ja yksityisviestien lähettämistä. Eli nuo tärkeimmät ja halutuimmat toiminnot.
Tällä hetkellä kutakuinkin valmiina on jo nuo perustoiminnot, ja työn alla vielä turvallisuuteen liittyvät asiat (käyttäjien torjunta ja raportointi, bottien ja laittoman sisällön tunnistamiseen liittyviä toimintoja yms).
- Anonyymien kontakti-ilmoitusten kanssa on ollut hieman haasteita, mutta sitä olisi tarkoitus alkaa työstämään, kunhan tuo yllä kuvattu testiversio olisi valmiina kokeiltavaksi.
- Tässä nykyisessä nyt käytössä olevassa versiossa olevat yhteisö/ryhmätoiminnot ovat myös työn alla, tarkoitus on saada melko samantyyppinen toiminnallisuus käyttöön, sillä ryhmien käyttö näyttää olevan mukavan aktiivista. En tiedä johtuuko se chatin puuttumisesta vai kontakti-ilmoitusten puuttumisesta, vai onko yhteisöille ihan muuten vain kysyntää.
Lainaa viestistä chubvers_06 30.10.2024, 1:36Asiasta kukkaruukkuun, onko millä tavalla käytetty rajoitettuja kehitys resursseja käyttäjien turvallisuuteen tietoturva näkökulmasta?
Nojoo, WP:eissä ynnämuissa vähän väliä reikiä, ei siinä mitään. Mutta kun on "omaa tuotantoa" niin ei ole sitä valmista niin pitää mahdollisesti itse paikkailla pätsien asentamisen sijaan.
Toisaalta vaatii se käyttäjiltäkin jotain järkeä että mitä tänne työntää ja opsec hallussa joten vastuu heillä jne jne.
Kunhan nyt mutisin ääneen.
P.S. Toivoisin myös ryhmien säilymistä uudessa jossain muodossa.
Varmasti aktiivisempia chätin puutteen vuoksi mutta uskoisin niillä olevan käyttäjiä senkin kanssa.
Jossei säily niin teknisesti samat asiat hoituisi eri chat huoneissa (pidemmällä historialla) tai ilmoituksissa kategoriat/tägit. Jne. Ajattelisin että merkittävä osa niitä ryhmiä käyttää sen takia että etsii jotain tiettyä? Mutta toinen merkittävä osa taas ei käytä niitä hakuun. Jaa'a. Varmaan jotain galluppeja kannattaisi tehdä tai kyselyloota, järjestä-ominaisuudet-tärkeysjärjestykseen tjsp että mitä käyttäjät haluaa niin tiedät mihin käyttää ne resurssit.
Asiasta kukkaruukkuun, onko millä tavalla käytetty rajoitettuja kehitys resursseja käyttäjien turvallisuuteen tietoturva näkökulmasta?
Nojoo, WP:eissä ynnämuissa vähän väliä reikiä, ei siinä mitään. Mutta kun on "omaa tuotantoa" niin ei ole sitä valmista niin pitää mahdollisesti itse paikkailla pätsien asentamisen sijaan.
Toisaalta vaatii se käyttäjiltäkin jotain järkeä että mitä tänne työntää ja opsec hallussa joten vastuu heillä jne jne.
Kunhan nyt mutisin ääneen.
P.S. Toivoisin myös ryhmien säilymistä uudessa jossain muodossa.
Varmasti aktiivisempia chätin puutteen vuoksi mutta uskoisin niillä olevan käyttäjiä senkin kanssa.
Jossei säily niin teknisesti samat asiat hoituisi eri chat huoneissa (pidemmällä historialla) tai ilmoituksissa kategoriat/tägit. Jne. Ajattelisin että merkittävä osa niitä ryhmiä käyttää sen takia että etsii jotain tiettyä? Mutta toinen merkittävä osa taas ei käytä niitä hakuun. Jaa'a. Varmaan jotain galluppeja kannattaisi tehdä tai kyselyloota, järjestä-ominaisuudet-tärkeysjärjestykseen tjsp että mitä käyttäjät haluaa niin tiedät mihin käyttää ne resurssit.
Lainaa viestistä Persikka 30.10.2024, 13:58Lainaa viestistä chubvers_06 30.10.2024, 1:36Asiasta kukkaruukkuun, onko millä tavalla käytetty rajoitettuja kehitys resursseja käyttäjien turvallisuuteen tietoturva näkökulmasta?
Tämä oli todella hyvä nosto ja tärkeä aihe. Ja yksi syy siihen, miksi tämä projekti on viivästynyt kaiken aikaa. Ja syy myös siihen, miksi en haluaisi julkaista keskeneräistä (siis liian keskeneräistä) versiota edes testattavaksi. Kun toiminnallinen puoli on valmiina, täytyy vielä käydä läpi noita tietoturvatarkistuksia ja tehdä niihin liittyviä fiksauksia sen verran, mitä on mahdollista. Tässä, kuten kaikissa sovelluksissa, on todella paljon myös kolmannen osapuolen kirjastoja, joissa on omia tietoturvapäivityksiään, joten vaikka koodi onkin omaa tuotantoa, niin ulkopuolisia päivityksiä on kuitenkin seurattava myös.
Äänestys on hyvä idea, ja ajattelin muutamasta pienemmästä asiasta järjestääkin lähiaikoina sellaisia. 🙂