Pahoittelen paikoittain huonosta muotoilusta, WordPress on ärsyttävä käyttää jos mitään haluaa tehdä nopeasti.

Oli aurinkoinen iltapäivä, kun astuin ulos Arin autosta tutun mökin pihassa. Loppukevään viileä tuuli helli paljasta ihoani. Olin taas jättänyt vaatteeni takapenkille, paitsi tietysti Arilta saamani stringit, jotka olin pukenut jo aamulla tuvassa peiton suojissa boksereiden alle. Ari avasi mökin oven ja ohjasi minut kohti olohuonetta. Rahilla odottivat nahkaiset kaula-, jalka- ja ranneremmit, uudet sukkahousut ja mustavalkoinen sisäkönasu. Puin asusteet ja remmit Arin katsellessa sohvalta, sovitellen lopulta peilin edessä tällä kertaa punaisen, sileähiuksisen peruukin päähäni. Ari tuli taakseni, otti kiinni lantiostani ja veti peppuani lähemmäs etumuksensa kumpua. Hieroin itseäni sitä vasten, Arin katsellessa himoiten kroppaani peilistä. Arin kädet hyväilivät kehoani, toinen käväisten kovettuvalla kyrvälläni, toinen hamuillen nöpöttävän nännini sormiensa väliin ja nipistäen sitä kovaa. Voihkaisin ja tunsin Arin elimen sykähtävän housujen läpi. Työnsin peppuani ylös kumpua päin, selkäni kaarella. Ari painoi minua alemmas ja otti toisella kädellä kovaa kiinni pakarastani, läimien sitä sitten avokämmennellä. Vaikeroin, mutta en kivusta.

”Ajattelin, että sulla olis se tappi pepussa, kun tulet tänne. Mitä tapille tapahtui, lutka?”

                ”Mulla ei ollut liukkaria, Herra!” sanoin hieman hätääntyneenä. Tappi oli repussa autossa. Olin tarjoutumassa hakemaan sitä, kun huomasin Arin vitsailevan ilmeen peilistä.

                ”Hah! Lisätään se rangaistavien asioiden listalle. Mutta uskon, että ne tulevat olemaan rangaistuksia, joista lutka kyllä nauttii”, Ari sanoi, hieroen reikääni peukalollaan stringien narun läpi.

                ”Mutta se meinaa, että lutka ei saa vielä kullia perseeseen, vaikka kuinka anelisi!” Yhtäkkiä Ari vetäisi käteni yhteen ja lukitsi ranneremmit toisiinsa selkäni taakse. Ari veti minut pystyyn, käänsi sivuttain peilin eteen ja painoi minut polvilleni. Astuen eteeni Ari otti kiinni päästäni ja painoi sen vasten housujensa etumusta. Hamuilin farkkuja kiristävän kummun päätä suuhuni, turhaan. Ari myhäili tyytyväisenä, kun otin tiukan katsekontaktin hänen avatessaan housujaan. Käänsin katseeni vain hetkeksi, kun kookas kulli pomppasi esiin boksereiden piilosta. Ari värähteli edessäni kivikovana. Jo lähes täysin esillä olevan terskan päässä kimaltelevat kiimatipat nostattivat omaa haluani ja otin kyrvän suuhuni, palauttaen katseeni Arin silmiin. Ari siirsi hiuksiani korvani taakse peilin puoleisella sivulla, välillä katsellen minua peilistä, kun imin terskaa ja pyöritin kieltäni sen ympäri. Liikutin huuliani pidemmälle kyrvän vartta pitkin ja Arin lantio alkoi liikkua. Sen rytmin mukaan otin paksua kullia kurkkuuni, kakoen aina välillä. Arin huohotukset kasvattivat kiimaani ja imin kullia ahnaasti, pysähtyen välillä vetämään henkeä, nuollen nyt limaisen kullin vartta ja imeskellen kookasta terskaa hellästi.

                ”Syvemmälle, lutka!” Ari käski, kuin kyllästyen leikittelyyni. Ari otti kiinni päästäni ja alkoi nussia suutani määrätietoisilla, hitailla vedoilla. Tunsin kurkkuni rentoutuvan, ja annoin Arin ottaa vallan sen käytöstä. Kulli kävi melkein tapissaan, kaoin ja sain tutun läpsyn poskelleni, joka kuitenkin vain lisäsi kiimaista ynähtelyäni. Ari vetäisi kuolaisen kullin suustani ja haukoin syvää henkeä.

                ”Mitä sä haluat lutka?”

                ”Haluan sun spermaa, herra!”

                Ari murahti tyyytyväisenä ja alkoi nussia kurkkuani nopeampaa tahtia, pitäen toisella kädellä takaraivostani ja toisella läpsien poskeani. Kyyneleet valuivat silmistäni, mutta kulli mutisti vaikerointini.

                ”Ai vittu, että lutkalla onkin hyvä suu”, Ari huohotti, ”Ihan kohta saat mitä pyysit!”

                Pidin kyyneleisen katseeni Arin silmissä ja huuleni tiukasti Arin terskan ympärillä hänen päästäessään lastinsa suuhuni. Tuntui, että nielin useamman suullisen spermaa. Arin ähinän loputtua käytin vielä kullia kurkussani ja nuolin sen sitten puhtaaksi parhaani mukaan.

                Ari katsoi toimintaani tyytyväisenä ja nosti minut sitten pystyyn.

                ”Ehkä voidaan lieventää rangaistuksia lutkan virheistä, kun olet oppinut olemaan sotkematta. Nauttiko lutka, kun sai mitä pyysi?” Nyökkäsin, tuntien vielä kyyneleen valuvan poskellani.

                ”Kyllä herra”, sanoin totuudenmukaisesti. En ollut näin kiihoittunut sitten edellisen mökkireissun – tai ehkä, mietin, sitten sen yöllisen vessakohtaamisen Alikersantti Rahkon kanssa…

                Ajatukseni karkaillessa ilmeeni täytyi sanoa jotain muuta kuin sanani, sillä Ari katsoi minua hieman vaikeana.

                ”Muista, että meillä on turvasana, jos menee liian pitkälle. En halua käyttää lutkaa kerralla puhki…”

                Nyökkäsin Arille hymyillen, palaten taas tähän hetkeen. Ari hymyili takaisin ja asetti sitten kätensä kovalle kullilleni ja hieraisi sitä stringien läpi. Kullini vastasi himokkailla nytkähdyksillä ja Arin hymy leveni. Ari työnsi minut vessaan, peilin ja lavuaarin eteen. Ari pyyhki viimeiset kyyneleet naamaltani käsipyyhkeellä ja hamusi sitten taas toisen nännin sormiensa väliin, toisen käden vetäessä kullini esiin stringien alta

                ”Lutkalla on varmaan pallit aivan sinisenä?” Ari kuiskasi korvaani, puristellen kiveksiäni.

                ”Viimeksi melkein pinnoitit eteisen uudestaan, kun ilman lupaa laukesit minne sattuu! Ehkä on paras tyhjentää lutkan pallit tänne ensin…” Ari siirsi tukkaani sivuun, suuteli kiivaasti kaulaani, puristi nänniäni ja alkoi runkata minua. Itse en voinut paljoa muuta, kuin nytkähdellä Arin vetojen tahtiin, yrittäen hyväillä hänen housujensa puolikovaa kumpua selkäni taakse sidotuilla käsillä. Vaikeroin Arin purressa kovempaa kaulaani ja laukesin kovaa lavuaariin. Ari jatkoi vielä kullini runkkausta, lypsäen viimeisiä tippoja spermaa palleistani. Ari toi spermaiset sormensa huulilleni, maistoin itseäni ja nuolin ne puhtaaksi, imien vieläkin himoissani. Ari jatkoi kullini runkkausta vasemmalla kädellään, kun imin hänen sormiaan ja pian laukesin toisen kerran. Ari katseli lavuaariin valuvia, muutamia hassuja tippoja spermaa, jotka minussa oli ollut vielä jäljellä ja katsoi sitten minua huvittuneena peilistä.

                ”Lutkalla oli vähemmän palleissaan, kuin ajattelin”, Ari sanoi, ”Onko lutka kenties runkkaillut itseään? Häh, onko lutka lauennut?” Arin ääni voimistui loppua kohti, vasen käsi tiukentui kovemmin kullini ympärille ja oikea asettui kaulalleni, puristaen hellästi. Arin ilme peilissä oli kuitenkin hellän ymmärtäväinen.

                ”E-en, Herra! En ole runkannut!” vastasin totuutta kiertäen, mieleni käväisten taas Alikersantti Rahkon kullissa suussani, ja siinä määrässä spermaa, jonka hän onnistui nielemään minua imiessään.

                ”Onko lutka lauennut?”

                ”O- Tai siis-”

                ”Jos lutka ei ole runkannut, niin miten lutka on lauennut?” Ari melkein huusi, käsi puristaen pallejani kovaa.

                Päätin, että en voinut muuta. Kerroin, kuinka Alikersantti Rahko oli ilmaantunut kylpyhuoneeseen hetki sen jälkeen, kun olin tyydyttänyt Herraani videopuhelun välityksellä. Tarinani edetessä Arin otteet kalustani ja kurkustani tiukkenivat ja silmät tuijottivat nyt tuimina omiani. Välillä luulin näkeväni hymynkareen Arin huulilla, ja tunsin hänen housujensa etumuksen kovettuneen taas tiukaksi kummuksi, jotain yritin anelevasti hyväillä sidotuilla käsilläni.

                ”Vai tykkää lutka ottaa muiden miesten spermoja naamalleen…” Ari sanoi lopulta hiljaa. Puristus palleissa oli jo lähes kivulias

                ”Anteeksi, Herra! En halunnut! En voinut muut-”

                ”Anomalla lutka ei tästä selviä!” Ari irroitti kätensä kurkustani ja löi useasti pakaraani niin kovaa, että melkein kaaduin. Huusin kivusta ja koitin soperrella anteeksipyyntöjä. Ari veti minut olohuoneeseen ja kaatoi sohvalle makaamaan.

                ”Nyt on lutkan aika olla hiljaa!” Hän sanoi ja nappasi rahilta suulleni suupallon, jonka remmit hän kietoi tiukasti niskani ympäri. Ari läimäisi taas persettäni, ja katsoi sitten tuimaan märkiä silmiäni.

                ”Nyt jos vielä haluat olla mun lutka, niin sun pitää kestää tästä rangaistus, ja sitä ei enää spermannielentä lievennä!”

                Nyökkäilin ja ääntelin myöntävästi, anelevasti. Ari piti tuiman ilmeensä silmissäni, mutta hymy alkoi nousta suupieliin.

                ”Otat minkä vaan rangaistuksen, jonka Herra määrää, vai?”

                Nyökkäsin ja yritin katseellani vakuuttaa Herraani vakaumuksestani toteuttaa mikä vain hänen toiveistaan.

                ”Jaa, mitäs mä sitten lutkalle keksisin…” Ari sanoi virnuillen.

                ”Tää saattaa vaatia hetken valmistelua…”              

Ari läppäisi vielä persettäni, tällä kertaa hieman hellemmin, muttei hiljaa ja isku pisteli valmiiksi helliä pakaroita. Sitten hän nosti minut ylös ja ohjasi kohti nurkkahuonetta, jossa olin viettänyt ensimmäisen yöni tuossa mökissä. Sytyttämättä valoja Ari melkein heitti minut hämärän, verhojen peittämän huoneen nurkassa olevalle sängylle, johon jäin makaamaan ja odottamaan, mitä tulevan pitää.

Olin saanut itseni jotenkuten mukavaan asentoon ja melkein torkahtamassa, kun huoneen ovi aukesi ja Ari astui sisään, hihna käsissään. Ari veti minut istumaan sängylle ja avasi ensin suupallon, sitten käsieni remmit toisistaan. Haukoin henkeä ja venyttelin leukojani.

”Riisu peruukki. Ja mekko.” Ari sanoi tiukasti ja läppäisi poskeani, kun en heti reagoinut käskyihin. Havahduin ja vedin kiireesti peruukin päästäni ja sisäkkömekon yltäni. Hetimiten Ari sitoi suupallon takaisin suulleni ja käteni selkäni taakse. Hihnan Ari kiinnitti kaularemmiini ja veti minut ylös.

                Eteisessä Ari jätti minut vielä hetkeksi yksin, mutta palasi pian taakseni ja veti päähäni naamion, joka peitti silmäni. Ari työnsi minut ulos ovesta ja johdatti autolle. Hän avasi oven, istutti minut alas ja työnsi sitten makuulleen takapenkille. Pyristelin parempaan asentoon, kun Ari löi oven kiinni.

                Ari oli hiljaa koko matkan ajan. Sydämeni tykytti pelosta, mutta mieleni päällä kihelmöi myös odottava kiima. Mitä Ari oli keksinyt? Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tunsin auton hidastuvan, sitten pysähtyvän. Ari nousi autosta, pian kuulin takaoven aukeavan ja Ari veti minut ensin istumaan ja sitten ylös jaloilleni. Huojuin epävarmasti perässä, kun Ari alkoi johdattaa minua hihnasta. Tunsin jaloissani hieman kostean nurmen ja ajattelin haistavani etäisesti lannoitetta. Ilta-aurinko lämmitti vielä hieman selkääni. Kuulin narahduksen, kuin suuren oven aukeavan ja Ari johdatti minua vielä jokusen metrin eteenpäin. Ympäröivät lintujen äänet vaimenivat ja nurmen sijasta tunsin jalkojeni alla jotain kuivaa ja rapisevaa. Etäisesti kuulin toisen autonoven aukeavan ja läimähtävän kiinni, kolmannen auton ajavan jossain lähellä. Ari jätti minut taas yksin, ja kuulin oven sulkeutuvan. Pian Ari veti naamion silmiltäni. Vilkuilin ympärilleni, ja arvasin olevani vanhassa ladossa. Ari otti tiukan otteen kasvoistani ja veti katseeni takaisin omaansa, avaten samalla suupallon remmit.

                ”Onko lutka valmis rangaistukseensa?” Ari kysyi melkein ilkeä hymy naamallaan.

                ”Herra, mikä se rangaistus on?”

                ”Mä ajattelin, että jos lutka haluaa muiden miesten spermoja naamalleen, jos Herran sperma ei riitä lutkalle, nii-”

                ”Riittää! Herran sperma riittää, en voinut-” Ari läppäisi minua poskelle kovaa ja jatkoi:

                ”-niin sitten lutka saa ottaa naamalleen niin paljon spermaa, ettei tarvitse enää himoita muita!” Ari nauroi hämmentyneelle ilmeelleni.

                ”Eikö ole sopiva rangaistus lutkalle? Sano: Kyllä Herra, jos haluat vielä palvella minua.”

                ”Kyllä Herra”, sopelsin. Ari veti taskustaan suupallon – tai ainakin luulin sen olevan suupallo. Katsoin sitä hämmentyneenä.

                ”Tämä, lutka, on suun avaaja”, Ari sanoi asetellessaan remmit pääni ympäri ja punaisen, huulia muistuttavan ympyrän suuhuni. Avaaja tosiaan piti suuni ammoisen avoimena. Ari veti silmänaamion takaisin päähäni juuri kun ovi oli aukeamassa ja ehdin huomata kahden ihmisen olevan tulossa sisään latoon. Ari otti kovaa kiinni olkapäistäni ja laski minut polvilleni, potkien sitten polveni kiinni sivuillani oleviin tolppiin, joita en ollut edes huomannut. Ari irrotti käteni selkäni takaa ja alkoi kiinnittää toista kättä myös tolppaan, pääni korkeudelle. Samalla toiset kädet ottivat kiinni vasemmasta ranteestani. Pelästyin hieman ja yritin vetää kättä pois, mutta Ari läppäisi poskeani ja vasemmalta puoleltani kuulin Pekan tutun äänen, kun tämä torui minua.

                ”Soo soo, lutkapoika. Ari kertoi sun tottelemattomuudesta, nyt ei ole aika lisätä siihen listaan!”

                Annoin Pekan kiinnittää vasemman käteni ja tunsin muiden käsien sitovan reiteni tolppiin jonkinlaisilla remmeillä tai hihnoilla. Tilanne kiihotti minua äärettömän paljon. Jopa niin paljon, että mietin, käykö tämä rangaistuksesta ollenkaan. Kyrpäni puristi taas stringejä melkein ratkeamispisteeseen. Yritin kuvitella miltä näytin, pyristelemässä polvillani x-asennossa, stringeissä ja sukkahousuissa, suu pakotettuna auki tyydyttämään ketä vaan Herrani halusi.

                ”Noniin, lutka” kuulin Arin sanovan korvanjuuressani.

                ”Kohta opit, miten paljon spermaa voikaan ottaa naamalle” Ari sanoi ja kuulin hyväksyvää murinaa ja naurua ainakin kolmesta suunnasta ympäriltäni. Taustalla pihaan kurvasi taas uusi auto, ja pohdin kuinka monta miestä Ari olisi voinut löytää nussimaan suutani tällä varoitusajalla?

                ”Turvasanaa voi olla vähän vaikea käyttää tänään”, Ari melkein kuiskasi korvaani.

                ”Jos et kestä enää, niin taputa viidesti tolppaa. Molemmin käsin.”

                Nyökkäsin ymmärtäväni ja Ari löi persettäni kovaa. Samassa vaistosin miehen asettuvan eteeni. Kuulin housujen aukeavan ja pallihien tuoksu yllätti minut. Kaikki kolme miestä, joita koskaan olin imenyt, olivat olleet käytännössä suihkunraikkaita, ellei juuri sitä. Niin ei tulisi olemaan tänä iltana, tajusin. Edessäni oleva mies asetti pehmeän kullinsa avaajan reiästä suuhuni ja otti kaksin käsin kiinni päästäni. Pallihien tuoksu täytti sieraimeni ja kulli maistui kielelläni paljon suolaisemmalta kuin aiemmat kokemukseni. Pyöritin kuitenkin kernaasti kieltäni terskan ympäri ja aloin melkein vaistomaisesti ottaa kullia syvemmälle.

                ”Ahnas lutkapoika…” mies murahti ylläni ja alkoi nussia kurkkuani vielä kovenevalla kullillaan. Täyteen mittaan päästyäänkään se ei ollut kovin iso, mutta työntyi armotta kurkkuuni uudestaan ja uudestaan. Ei kestänyt kauaa, ehkä kymmenen kakomisen täyttämää vetoa, kun mies veti itsensä ulos ja kuolaa valahti suusta rinnuksilleni. Hetki sen jälkeen tunsin lämpimän sperman roiskuvan poskilleni, suuhuni ja naamiolleni.

Yritin vielä niellä suuhuni päätyneitä spermoja, kun tunsin toisen miehen asettuvan eteeni ja työntävän jo seisovan kullinsa suuhuni. Tämä oli isompi ja puhtaampi, ajattelin, kun ensihämmennykseltäni tajusin taas alkaa imemään.           

                ”Nauttiiko lutka rangaistuksestaan?” Kuulin Arin kysyvän kovaan ääneen takaani.

                ”Ymmhmhmh-” Ynisin kyrpä suussani ja kuulin piiskan viuhahtavan, kun se osui kovaa perseelleni. Parahdin, mutta suutani nussiva mies otti tiukemman otteen päästäni ja työntyi syvemmälle. Yritin vastata Arille myöntävästi, samalla kun iso kulli nussi ammottavaa suutani ja joka vedolla piiska osui pakaroihini.

                ”Muistakaa laueta naamalle, pojat!” Ari sanoi naurahtaen, kun miehen ähinä ja vetojen tahti kovenivat entisestään. Spermaa roiskui jo kurkkuuni, kun mies veti itsensä ulos ja loput nesteet ryöpsähtelivät valmiiksi tahmeille poskilleni ja rinnuksilleni.

Minulle ei suotu taukoa kuin parin hengähdyksen verran, kun taas päästäni otettiin kiinni. Ajattelin maistavani tuoretta kusta, kun vielä pehmeä kulli asettui kielelleni. Kauhukseni tajusin, että eteeni tullut mies oli vasta juuri alkanut kusemaan ja suuni täyttyi lämpimästä virtsasta. Kaoin voimakkasti ja pyristelin päätäni kauemmas. Kuulin ympärilläni naurunremakan, kun mies veti kullinsa ulos suustani ja päästi loput virtsansa kaikkialle päälleni. Ympärilläni miehet hurrasivat, kun hän sai osuttua suuhuni yrittäessäni väistellä virtausta. Kusi ei maistunut niin pahalta, kuin olin ajatellut, enkä ollut ikinä ollut sellaisen kiiman vallassa, mutta melkein silti taputin tolppaa, kun mies tunki nyt rakkonsa ehdyttäneen mutta vielä kusisen kullinsa suuhuni.

”Hyvä kusilutka, nuole se kulli puhtaaksi…” Mies murahteli välittämättä kakomisestani, kun pyörittelin kieltäni kovettuvan kyrvän ympäri. Pian mies oli kovana ja hän työntyi syvälle kurkkuuni.

”Enemmän tahtia siihen kyrvänottoon, lutka!” kuulin Arin murahtavan takaani. Ari otti kiinni takaraivostani ja alkoi heilutella päätäni, kakomiseni muuttuen lähes koomiseksi lutkuttamiseksi tahdin kiihtyessä. Mies veti itsensä suustani ja tähtäsi lastinsa naamalleni. Paineella ulos tuleva sperma tunkeutui nenääni ja maskin alle, kirvellen silmiäni ja valuen alas rinnuksilleni ja suuhuni. Ja taas uusi mies asettui edellisen tilalle, työntäen tällä kertaa valmiiksi kovan kyrpänsä suuhuni. Taas kädet pitivät tiukasti kiinni päästäni rytmikkään nussinnan jatkuessa. Tämä mies oli kookkaampi kuin aiemmat ja hän nussi limaista kurkkuani hitain, varmoin vedoin. Ari jatkoi taas perseeni piiskaamista imemisen tahtiin. Vaikeroin kivusta ja nautinnosta aina kun kakomiselta pystyin. Lopulta mies veti kullinsa ulos ja laukesi myös naamalleni. Tipuin nyt spermaa päälakeani myöten ja haukoin syvään henkeä, melkein oksentaen siemennesteen valuessa vapaasti kurkussani. Pääni retkahti alas miehen päästäessä irti ja sain hetken hengähdystauon.

”Taitaa olla mun vuoroni…” kuulin Pekan matalan äänen yläpuoleltani.

”Mutta vähän liian tiukka tuo avaaja minun makuuni.” Pekka veti naamion pois silmiltäni ja avasi remmit niskani takaa. Räpyttelin spermaisia silmiäni ja venyttelin leukojani, kun Pekka veti tiukalla otteella päätäni ylemmäs ja asetti jättimäisen kullinsa huulilleni. Se oli vielä hieman pehmeä ja nuolaisin kiimatipat pois nupilta, ottaen sitten tattimaisen terskan suuhuni. Pekka otti heti takaraivostani kiinni ja täytti kurkkuni kyrvällään. Ari polvistui viereeni ja repäisi stringini alemmas. Pekan alkaessa hitaasti nussia suutani näin sivusilmällä Arin ottavan purkista liukkaria, ja tunsin, kuinka hän työnsi sitä sormella reiälleni. Väänsin kroppaani niin paljon kuin pystyin, että Herrallani olisi mahdollisimman vapaa pääsy sormeilemaan minua. Vihdoin stringeistä vapautuneena kyrpäni sojotti kivikovana eteenpäin.  Äkkiä Pekka työnsi nyt kovettuneen kullinsa niin syvälle kurkkuuni kuin sai. Samassa Ari asetti popperspullon sieraimeni alle, ja hengitin rentouttavia, huumaavia höyryjä. Ynisin kiimassa, kun Pekka pakotti kyrpäänsä vielä syvemmälle kurkkuuni samaan aikaan, kun Ari työnsi hyvin paksulta tuntuvan tapin peppuuni.

Pekan vedot alkoivat koventua. Otin kyrpää parhaani mukaan, mutten voinut olla kakomatta. Joku miehistä polvistui viereeni ja alkoi kosketella kaluani.

”Tiedätkö, mitä laitoin sun reikään, lutka?” Ari kysyi toisella puolellani.

”Y-yy…” Yritin vastata kysyvästi Pekan nussiessa suutani pääni tiukasti otteessaan. Sivusilmällä katsoin Aria, joka heilutteli minulle kumista palloa, josta lähti putki peppuani päin. Ari paineli palloa ja tunsin paineen kasvavan sisälläni. Lelu pepussani laajeni ja ynisin kovempaa, keskittäen kaiken voimani vastustamaan kiusausta laueta, kun mies vieressäni koitteli pallejani ja hieraisi kullini vartta. 

”Taitaa sun lutkas olla aika laukeamispisteessä…” hän sanoi Arille;

”Saanko sitoa sen kullin, ettei liian aikaiseen?”

Ari naurahti ja vastasi myöntävästi.

”Lutka on lauennut ihan tarpeeksi omin lupinensa! Varmaan parempi, jos ei laukea tänään ollenkaan!”

Pekka päästi irti päästäni ja antoi minun jatkaa kullin imemistä omin voimin ja taidoin, kun hän katseli kyrpäni sitomista. Mies pyöritteli narua tiukasti pallieni ja kyrpäni varren ympäri, vetäen sen lopulta jämäkkään solmuun. Veri pakkaantui kulliini ja se tuntui olevan räjähtämispisteessä. Ari painoi taas kumipalloa, ja vaikeroin kiimasta lelun painaessa lisää eturauhastani.

”Pidä terska suussa, lutka. Ime sitä!” Pekka sanoi, alkaen runkata suuren kullinsa vartta. Pekan koko ruumis nytkähteli voimakkaasti ja imin terskaa hullussa kiimassa, mumisten huutoja lelun laajetessa suolessani. Pekka huusi kovaa lauetessaan, päästi ensimmäiset spermat suuhuni ja roiski sitten loput kasvoilleni. Pääni retkahti taas alas Pekan poistuessa taemmas ja Ari paineli palloa kiivaasti. Lelu tuntui nyt vähintään yhtä paksulta, kuin Pekan kulli. Nostin päätäni ja spermansekaisilla silmilläni erotin edessäni kolme miestä, housut kintuissa, runkkaamassa kalujaan. Yksi vaikutti vielä hieman pehmeältä, mutta kaksi muuta – koista päätellen ensimmäiset suutani nussineet – olivat jo takaisin täydessä mitassaan. Ari nousi jaloilleen vierestäni, asettui taakseni ja otti pääni käsiinsä.

”Onko lutka saanut tarpeeksi spermaa?” Ari kysyi.

”En, Herra”, huohotin kiimassani.

”Onko jätkistä antamaan lutkalle toiset lastit, vai pitääkö mun soitella lisää porukkaa?” Miehet naurahtivat ja astuivat lähemmän runkkaamaan kullejaan. Omaa kaluani sitonut mies nousi myös ja asetti puolikovan kyrpänsä tolpan sokkeliin kiinnitettyyn käteen, jota sain liikutettua juuri sen verran että pystyin runkkaamaan häntä. Ari alkoi liikutella päätäni kullien välillä ja miehet nussivat suutani vuorotellen, huohottaen ja ähisten kovaan ääneen. Kyrpä oikeassa kädessäni kovettui nopeasti ja pian Pekka toi omansa vasempaan käteeni, kuin täydentääkseen kullien kehän ympärilläni. Kaksi miehistä työnsi kullejaan samaan aikaan suuhuni, ja ne hieroivat toisiaan vasten, kun nuolin terskoja vuorotellen. Ari ohjasi taas pääni kolmannelle kullille ja otin sen kokonaan kurkkuuni. Mies piti kyrpäänsä tapissaan kurkussani ja voihki tyytyväisenä, kun yritin nuolla kielelläni hänen karvaisia pallejaan. Pekka veti taas pääni taemmas, mutta ohjasi sen heti imemään keskimmäistä, isokokoista miestä, jota imin ahnaasti Arin tahdittamana. Ari veteli päätäni kullilta toiselle ja vaikeroin halusta laueta tapin painaessa taas eturauhastani kovaa.          

Ensimmäisenä laukesi isokullinen, minua kaiketi toisena imettänyt raamikas mies, purkaen spermansa poskelleni kun imin ahnaasti hänen vierustoveriaan. Ari ohjasi suuni putsaamaan loputkin nesteet miehen kullin päästä, ja kahden muun miehen murina tiivistyi. Ari siirsi kätensä pois tieltä, kun molemmat miehet heittivät lastinsa naamalleni melkein samaan aikaan. Spermaa valui joka puolella kroppaani, aina omalle kullilleni asti. Pian sen jälkeen mies, jota olin runkannut oikealla kädelläni otti kullinsa omaan käsittelyynsä, työntyi pari kertaa kurkkuuni voimalla ja laukesi sitten rinnuksilleni. Vasemmalla puolellani Pekka otti kyrpänsä otteestani ja siirtyi sivummalle, mutten enää huomannut minne. Valahdin retkottamaan eteenpäin, voimattomana ja valuen siemennestettä. Jossain tietoisuuden rajamailla tajusin oven käyvän ja miesten poistuvan ladosta. Ovi meni takaisin kiinni ja kuulin vain epämääräistä muminaa ja lyhyitä naurahduksia.

Havahduin kun päästäni otettiin kiinni ja tunsin taas terskan huulillani.

”Sulla on vielä hommaa, lutka”, kuulin Pekan toteavan yläpuolellani. Hitain, varmoin mutta melkein hellin vedoin Pekka alkoi työntyä taas suuhuni. Palasin tähän hetkeen ja aloin taas pyöritellä kieltäni Pekan terskan ympärillä, kiusaten kyrpää kovemmaksi. Pekka huohotti työntyessään syvälle kurkkuuni. Kaoin ja sain tutun läpsyn lisäksi sylkäisyn naamalleni. Pekka veti itsensä ulos suustani ja runkkasi isoa kulliaan edessäni.

”Ari saattaa olla tyytyväinen tähän rangaistukseen, mutta mä en vielä”, Pekka sanoi

”Lutka ei ole saanut vielä kaikkialle spermaa”.

Pekka kiersi taakseni, irrotti käteni tolpista ja retkahdin kontalleni. Hetimiten Pekka veti käteni selkäni taakse, sitoen ne yhteen ja spermainen naamani painautui maahan. Kuivat heinät tarttuivat poskeeni ja kutittivat nenääni. Pekka veti tiukalla otteella lantiotani taaksepäin ja persettäni paremmin pystyyn. Kovat kädet puristelivat pakaroitani ja Pekka alkoi heilutella lelua sisälläni. Vaikeroin, kun Pekka veti sen hitaasti ulos. Kuulin sylkäisyn ja tunsin Pekan asettelevan terskaansa reiälleni. Huusin kovaa, kun Pekka työntyi voimalla sisääni, mutten pystynyt pyristelemään karkuun. Pekan tiukka ote lantiostani veti minua lähemmäs vetojen tahtiin. Huutoni kovenivat veto vedolta, kun Pekka nussi armotta hellää reikääni.

”Haluaako lutka vielä spermat suoneen vai selälle?” Pekka huohotti takanani. En tiennyt mitä vastata – eniten halusin Pekan vain laukeavan, sillä jättimäinen kyrpä oli hyvin tukala pepussani ja voimani ehtyneet illan koitoksesta.

”Anna sille lutkalle kunnon kermainen reikä, Pekka” kuulin Arin toteavan ovelta. Ari harppoi luokseni ja polvistui eteeni, avaten sepaluksensa. Vahvat kädet ottivat päästäni kiinni, nostivat koko kroppaani sen mukana ja ohjasivat suuni tällä kertaa omalle kullilleen. Arin kivikova kyrpä vaimensi huutoni, kun hän alkoi nussia kurkkuani armottomasti. Kyyneleet valuivat silmistäni ja sekoittuivat spermaan ja hiekkaan poskillani. Miehet kiihdyttivät tahtia ja melkein oksensin Ari kurkussani. Pekan otteet kovenivat entisestään, tunsin kynsien uppoavan pakaroihini kovien käsien puristuksessa. Muutaman villin vedon jälkeen Pekka veti kyrpänsä ulos kovan ähinän saattamana ja tunsin lämmintä spermaa purkautuvan reiälleni, roiskivan selälleni ja valuvan palleilleni. Näky ilmeisesti innosti Aria, sillä hänenkin työntönsä kurkkuuni nopeutuivat ja pian tunsin lastin purkautuvan syvälle suuhuni. Miehet päästivät minusta irti ja luhistuin kokonaan maahan, loppuun ajettuna.

”Taisi lutka oppia läksynsä”, Ari myhäili Pekalle, kun he saattoivat minua takaisin autolle.

Itse en ollut niinkään varma.

4 ajatusta aiheesta “Ari ja Lutkapoika: Rangaistus”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

New Report

Close