Eau de la dimanche

Lähdin klassiselle sunnuntaikävelylle Tampereen keskustaan, sillä ilma oli keväisen lämmin, aurinko paistoi vielä hetken, ja poikkeuksellisesti ulkona ei tuullut juuri lainkaan. Täydellisen rauhallista ja leppoisaa. Kello oli viisi iltapäivällä, joten ehtisin vielä hyvin kauppaankin. Tapahtumarikkaasta päivästä huolimatta keskustassa alkaa olla jo väljää, suurin ihmisvilinä on rauhoittumassa.

Olen juuri ottamassa ensimmäistä askeltani suojatietä ylittääkseni, kun vastaan kävelee Olento. Verkkokalvoni tunnistavat olennon viehättäväksi. Olento lähestyy minua ja kävelee ohitseni muutaman kymmenen senttimetrin päästä – niin läheltä, että pystyn haistamaan hänen parfyyminsä. Mahdollisesti se on vain partavettä, joka puolestaan indikoisi sitä positiivista seikkaa, että Olento olisi suihkunraikas. Hänellä roikkuu selässään urheilukassi, ja muutoinkin ulkoinen olemus viestisi siitä, että hän on tulossa joko kuntosalilta, tai muista treeneistä.

Varsinaisen tuoksun alta erottuu kuitenkin toisenlainen tuoksi. Se ei se ole parfyymi. Mikään tuntemani kaupallinen tuote ei tuoksu tuollaiselta. Tuoksu oli käsittämättömän puoleensavetävä. Se on niin täydellinen, että tuoksun eri elementtejä on mahdoton erottaa toisistaan, eikä niitä edes voi kuvailla millään tunnettujen aineiden ominaistuoksuilla. Käännyn häkeltyneenä ympäri ja astun pari askelta lähemmäs Olentoa, joka on hetkeksi pysähtynyt näyteikkunan eteen.

Suljen silmäni ja hengitän kiivaasti sisään ja ulos samalla, kun yritän miettiä, miten saisin tallennettua tuoksun, jota en osaa yhdellä sanalla edes kuvailla. Se vaatii kokonaisen lauseen. Itseasiassa kaksi lausetta:

Hän  tuoksui laventelivedellä suihkutelluilta raikkailta satiinilakanoilta, jotka lepäävät vuoteella ja odottavat, että joku sukeltaa niiden hivelevään syleilyyn.

Hän tuoksui sunnuntaiaamuisen rakastelun jälkeiseltä suihkulta.

Kun tuuli puhalsi hetken ajan tuota tuoksua vasten kasvojani, se tuntui lomamatkan ensimmäiseltä sukellukselta Välimereen. Tai kahden jalkapari ujolta koskettelulta tuoksuvassa vaahtokylvyssä.

Kuvittelin sieraimieni laajentuvan nelinkertaiseksi, kun yritin analysoida tuoksua koko kehoni pinta-alan voimin, kaikilla aisteillani ja pinnoillani jonne tuoksu vain pystyi ulottautumaan. Vedin keuhkoni täyteen tuota sulokasta ilmaa, ja rintakehäni alkoi väristä. Jokainen keuhkorakkulani jakautui kahteen osaan, ja nämä puolikkaat ryhtyivät harrastamaan paritanssia.

Tuoksu lähti kävelemään, enkä tässä tilanteessa kyennyt ajattelemaan mitään. En voinut luopua tuosta suloisuudesta, vaan minun oli seurattava sitä. Seurasin, kun Tuoksu kääntyi vasemmalle kohti Satakunnankatua, käveli sitä Hämeenpuistoon saakka ja pysähtyi hetkeksi risteykseen. Suunnilleen joka viidestoista sekunti vedin keuhkoni niin täyteen tuota Tuoksun täyttämää ilmaa, että tunsin pyörtyväni. Jos en sisään hengittäessäni, niin viimeistään silloin kun yritin pidätellä hengitystäni samalla Tuoksun perässä juosten. Euforinen hyvän olon ja täysivaltaisuuden tunne vain voimistui jokaisella sisäänhengityksellä.

Tuoksu katsoi vasemmalle ja ylitti kadun, vaikka jalankulkijoille paloi punainen valo. Tuoksu vilkaisi oikealla olevaa taloa, kiiruhti kohti seuraavaa risteystä ja kohensi välillä olallaan roikkuvaa laukkua. Tuoksu jatkoi matkaansa ydinkeskustan ulkopuolelle. En enää välittänyt tarkkailla ympäristöäni kovin intensiivisesti, vaan suljin silmäni ja annoin nenäni suunnistaa Tuoksun perässä. Kävelin katujen ja jalkakäytävien yli, kahden eri puiston ohi, junaradan alitse.

Yhtäkkiä Tuoksu pysähtyi. Se otti taskustaan avainnipun, avasi kohdallaan olevan oven ja katosi porraskäytävään. Hätääntyneenä kiiruhdin sulkeutuvan oven kohdalle ja vedin keuhkoni täyteen ympäröivää ilmaa. Jos tuo ilma olisi ollut vuosikertaviiniä, se olisi ollut välittömästi vedellä jatkettua, ja tuntui joka sekunti väljähtäneemmältä.

Lyhyen hetken kuluttua Terve Järki tökkäsi etusormellaan niskaani. Avasin silmäni ja havahduin katsomaan kelloani, joka oli 18.05. Kaupat olivat jo kiinni, koska olin ollut Tuoksun lumoissa kokonaisen tunnin ajan. Havahduin vähitellen todellisuuteen.

Missä helvetissä minä oikein olen, ja minne saakka olen kävellyt?