Katselin ikkunasta, kun naapurini Järvinen peruutti autoaan parkkiruutuunsa. Se ei ollut se sama vanha Volkkari jolla hän oli ajellut niin kauan kuin meidän perhe oli asunut tässä rivitalossa. Järvisellä oli tuliterä BMW. Musta auto kimalteli auringossa, eikä se ollut malliston pienimmästä päästä, vaan kookas katumaasturi. Hyvä että mahtui ruutuun.
Järvinen nojaili omahyväisen näköisenä, kun talon muut äijät tulivat yksi kerrallaan katsomaan miehen peniksenjatketta. Kantola potki renkaita, kuusikymppinen jääräpää, joka vihasi lapsia, koska ilmeisesti ei ollut sellaisia itse koskaan saanut.
”Järvisellä on varmaan pieni kulli,” Kantola sanoi eikä nostanut katsettaan vanteista. ”Meinaan kun tällaisen hankki.” Järvinen ei piitannut Kantolan kommenteista, eikä kukaan muukaan sitä noteerannut.
Pihalla oli kuusi äijää, Kantola niistä vanhin. Mantosen Timppa oli nuorin, alle kolmekymppinen kahden lapsen isä, muut sijoittuivat siihen väliin. Minä olin jo lähemmäs viisikymppinen, ja se ikä edusti aika hyvin talon muuta väkeä.
Rivitalon takapihat olivat kapeita, mutta melko pitkiä, olin hankkinut ladattavan ruohonleikkurin, jota lainasin muutamalle naapurille. Seinänaapurini Kimmo otti autoa katsellessamme asian taas puheeksi.
”Sitä ruohonleikkuria olisin kysellyt, jos saisi lainaksi,” Kimmo kysyi. ”Meidän Tommi on laiska teini, eikä viitsi työnnellä vanhanajan propellilla, enkä tosin minäkään.”
”Koskas tarvitsisit?” Minä kysyin.
”Heti kun se sulta liikenee.”
”No, eiköhän mennä hakemaan.”
Kutsuin Kimmon sisälle. Vaimoni keitteli kahvia ja kysyi maistuisiko naapurillekin kupponen. Istahdimme takapihalle nauttimaan kesäisestä iltapäivästä.
”Eukolla on liput viikonlopuksi Kaija Koon konserttiin olympiastadionille. Varasi hotellihuoneenkin, mutta meidän Johanna ei sinne pääsekään, sehän on Jyväskylässä koulussa ja siellä oppilailla on joku kokous ennen lukukauden alkua. Meinaan, että päästäisitkö muijasi isolle kirkolle?”
Vaimoni kuuli keskustelun sisälle ja innostui välittömästi asiasta. Hän painui välittömästi naapuriin suunnittelemaan matkaa.
”Tuli hyvään aikaan, Sallakin on Ahvenanmaalla pyöräilemässä, joten saan olla aivan yksin omassa rauhassa.” Salla oli meidän 16-vuotias tyttäremme.
”Sama vika Rahikaisella, pikku loma perheestä tekee hyvää.” Kimmo naureskeli.
Naapuri kaappasi leikkurin kainaloon ja lupasi palauttaa pian. Sanoin ettei sillä mikään kiire ole, kun oma piha on juuri siistitty.
Konsertti oli lauantaina, ja jo perjantaina naisilla oli kovaa hääräys päällä. Istuin nojatuolissa ja katselin yleisurheilua televisiosta, kunnes puhelimeni kilkatti viestin merkiksi. Viesti oli Kimmolta ja hämmästykseni oli suurtakin suurempi. Siinä luki näin:
– Moro Mara, mitä äijä? Muija on lauantaina pois, joten mulla olis aikaa pikku kivalle. Maistuisko? –
Viestin saatteena oli valokuva kivikovasta kyrvästä ja kuvan taustalta pystyin hahmottamaan naapurin olohuoneen. Älysin heti, että Kimmo oli laittanut viestin vahingossa minulle, eikä sille Maralle, jolle piti. Yhtäkkiä naapurin miehestä oli paljastunut jotain mitä hän ei välttämättä olisi halunnut tuoda esiin.
Kivikova kulli kuvassa ei ollut normaalia suurempi, mutta se oli paksu, naapurin rouvalla oli selvästi aihetta iloon. Mutta selvästikin Kimmolla oli vetoa myös toiseen suuntaan. Mietin kuinka patukka maistuisi Maralle, ja kuinkahan monta kertaa kyseinen mies on patukkaa saanut. Jostain syystä asia alkoi aiheuttaa kihelmöintiä mahassa.
Lauantaina aamupäivällä saattelin naiset rautatieasemalle ja hain Prismasta laatikollisen olutta. Edessä olisi rauhallistakin rauhallisempi koti-ilta oluen ja penkkiurheilun parissa. Kävin pizzalla ja kävelin muutaman kilometrin lenkin. Makasin sängyllä ja selasin puhelimella nettiä. Otin pienet päikkärit. Viiden aikaan korkkasin Karhun ja kaadoin lasiin.
Olin ehtinyt siemaista kolme nallea, kun ovikello soi.
”Morjesta, tässä tämä leikkuri.” Kimmo sanoi ja ojensi laitetta.
Laitoin leikkurin etuoven edessä olevaan pieneen vajaan ja pyysin miehen oluelle. Kimmo tulikin mielellään ja kohta meillä molemmilla oli tuopilliset jääkylmää huurteista. En voinut olla ajattelematta, että eikö Maralle maistunut. Mutta eihän Mara todennäköisesti ollut koko viestiä saanutkaan.
”Sinäkin sitten jäit kotiin? Eikö ollut mitään suunnitelmia?” Minä kysyin, udellen millaisen vastauksen saisin.
”No eipä tässä mitään isoja suunnitelmia. Olisin halunnut vähän pitää hauskaa yhden kaverin kanssa, mutta se meni juttu meni ohi.” Kimmo vastasi.
Joimme muutamia oluita ja tulimme mukavaan nousuhumalaan. Minä mietin miltä Kimmon kulli oli näyttänyt kuvassa, ja taas tunsin tuttua kihelmöintiä. Miltähän se näyttäisi luonnossa? Lasimme olivat taas tyhjät. Kimmo nousi otti tuoppini käteensä.
”Käyn täyttämässä nämä,” hän sanoi.
”Minulla saattaisi olla jotain vähän tujumpaakin,” sanoin ja menin miehen perässä keittiöön. Otin kaapista viskilasit ja laskin ne työtasolle. ”Otapa siitä kaapista pullo, niin tehdään pienet.”
Kimmo otti pullon kaapista ja tuli seisomaan taakseni, minä olin tiskin ja miehen välissä, kun hän kaatoi kullankeltaista juomaa laseihin. Tunsin kuinka hänen lantionsa painoi takapuoltani vasten, ja jos en olisi tiennyt sitä minkä tiesin, niin en varmasti olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Työnsin persettäni hänen lantiotaan vasten, ja samalla kun Kimmo laski pulloa pöydälle, hän laittoi kätensä olkapäälleni. Minulla alkoi ottaa eteen, niin hullulta kuin se tuntuikin. Käännyin ympäri ja lantiomme olivat vastakkain. Kimmo ei tehnyt elettäkään vetäytyäkseen taaemmas.
”Kippis,” hän sanoi ja nosti lasin huulilleen. Minulla oli jo täysi seisokki päällä, ja tiesin että Kimmo huomaisi sen.
”Kippis,” minä vastasin ja liikutin lanteitani hieman häntä vasten. Meillä molemmilla oli yllämme ohuet shortsit, joten tunsin Kimmon jäykkyyden omaa kaluani vasten. Kimmo otti taas huikan ja nuolaisi huuliaan. Olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme. Kimmo laski vapaan kätensä lantiolleni ja siirsi sen taaemmas pakaralleni. Olimme saman mittaiset, joten nenämme olivat samalla korkeudella ja melkein koskettivat toisiaan.
Mies veti itseään minua vasten. Nielaisin viskin yhdellä kulauksella ja kurkotin taakseni laskeakseni lasin kädestä. Olemme hyvin samankaltaiset. Molemmilla lyhyt leukaparta ja vähän sänkeä nenän alla. Pikkuisen vatsaa ja kaljuksi ajellut päät. Kimmo yritti laskea lasin pöydälle, mutta huomasin kuinka hänen kätensä tärisi. Lasi putosi lattialle ja särkyi, mutta se ei haitannut minua, ja Kimmo tuskin edes huomasi sitä.
Päätin olla aloitteellinen ja tehdä sen mitä molemmat selvästi odottivat. Nuolaisin huuleni märäksi ja painoin ne Kimmon huulia vasten. Kimmo avasi suunsa ja kielemme löysivät toisensa. Jaoimme märkiä hävyttömiä ranskalaisia suudelmia, kaksi isoa aikuista miestä. Pyörittelimme ohuen kankaan erottamia jäykkiä elimiä vastakkain, ja kätemme seikkailivat toistemme vartaloilla.
Kimmo tarttui T-paitani helmaan ja riisui sen yhdellä tempaisulla päältäni. Tein hänelle saman ja karvaiset rintamme kohtasivat toisensa, ja kuulin kuinka ne rahisivat painuessaan vastakkain. Kuulin kuinka toisen puolen naapuriasunnon pihalla Mäkelä ja Perälä puhuivat jalkapallosta. Eivätpä paljon tienneet mitä meillä tapahtui.
Irrotin otteeni Kimmosta ja pyöräytin hänet ympäri. Työnsin häntä selästä eteenpäin. Hän taisi arvata aikeeni, koska matka päättyi minun ja vaimoni parisänkyyn. Makasimme kyljellämme vastakkain ja suutelimme himokkaasti. Kimmo painoi kätensä jalkoväliini ja puristi jäykkää vartta.
”Täällähän ollaan innokkaita,” hän sanoi ja ujutti kätensä shortsien kuminauhan alle. Nostin itseäni hieman ja Kimmo veti pöksyni polviin. Potkin ne pois ja olin täysin alastomana naapurini sylissä. Nuolimme toisiamme suusta, kaulasta, korvan takaa, kiimani oli isompi kuin koskaan. Sitten Kimmo veti omatkin shortsit päältään ja nousi istumaan. Hän veti minut lähemmäs niin että istuin hänen jalkojen välissä omat jalkani hänen vyötärön yli.
Kullimme olivat vastakkain ja pystyimme katselemaan toistemme vehkeitä.
Molempien esinahat oli vedetty taakse ja kullien kärjestä valui kirkasta kiimalimaa. Kimmo tarttui omaansa ja painoi sen minun kullia vasten. Limaiset terskat koskettivat toisiaan ja pyörittelimme niitä sikin sokin toisiaan vasten nesteiden sekoittuessa toisiinsa. Kimmo laittoi molemmat kullit vastakkain kouraansa ja alkoi runkata. Tuntui uskomattomalta, kerta kaikkiaan käsittämättömästä miten hyvältä se tuntui.
”Tykkäätkö?” Kimmo kysyi.
”Upeeta, sulla on upea kyrpä,” minä vastasin.
Kimmo runkkasi vielä hetken, mutta lopetti kun sanoin etten pysty enää kauaa pidättelemään. Halusin enemmän, en pelkästään runkkuhommia.
”Mene kyljelleen siihen,” Kimmo sanoi, ja asetuin sängylle makaamaan. Kimmo kääntyi minua vasten, mutta eri päin, jolloin kalumme olivat sopivasti kasvojen edessä. Jäykkä kyrpä kasvojeni edessä sojotti kohti napaa ja kassit olivat tiukasti pallona.
Kullinnuppi kimalteli limaisena ja houkuttelevana kasvojeni edessä. Otin kiinni sen juuresta ja tunsin samalla miten omaan meisseliini tartuttiin. Kimmo antoi suukon terskan päähän ja minä matkin häntä. Huuliini jäi tahmeaa nestettä, joka maistui hieman suolaiselta, ei oikeastaan miltään. Pidin kiinni kyrvän juuresta kuin jäätelötötteröstä ja nuolaisin paisunutta nuppia. Pyöritin kieltäni sen ympärillä, ja nuolaisin välillä pitkin vartta.
Tunsi herkällä mulkullani tutun tunteen kuinka se uppoaa huulien väliin. Kimmo käytti taitavasti kieltään imiessään minua, ja mietin miten paljon paremmin hän teki sen kuin vaimoni. Hän alkoi tasaisesti nussia kulliani päällään, eteen ja taakse, tiukassa imussa. Jumalauta se te tuntui hyvältä!
Otin mallia Kimmosta ja aloin imeä ja naida hänen kaluaan. Imimme toisiamme, ja maiskahtelevat äänet täyttivät makuuhuoneen. Ystäväni sylkäisi kullini suustaan ja sanoi:
”Olen jo kauan unelmoinut tästä”, Kimmo sanoi. ”Olen niin monet kerrat lauennut runkatessani kuville joita olen ottanut sinusta.
Olin totaalisen yllättynyt, koska en ollut huomannut hänessä sellaisia merkkejä, hän veti kunnollisen aviomiehen roolinsa täydellisesti. Mutta nyt hän sai minut, naapurin miehen, ja olin iloinen että näin tapahtui. Yhtäkkiä puhelin yöpöydällä soi. Olin jättänyt sen siihen päikkäreiden jälkeen.
”Aiotko vastata?” Kimmo kysyi kun kurkotin puhelinta käteeni. Katsoin kuka soittaa.
”Vaimo soittaa,” sanoin.
”No vittu, vastaa, siitä tulee hauskaa.”
”No hei, kulta. Miten menee isolla kirkolla?” Minä kysyin ja samalla Kimmo imi kulliani kovempaa kuin aikaisemmin. Minä ähkäisin nautinnosta. ”Ei, ei, kaikki hyvin, haukottelin vaan.” Vaimoni oli yhtenä kysymysmerkkinä puhelimessa. Hän selosti matkaa ja kaikkea mitä olivat jo nähneet ja kokeneet. Kuuntelin uskollisesti ja samaan aikaan nuolin Kimmon kyrpää ja uitin sitä suussani.
”Ai mikä ääni? Ai mässytys? Syön banaania.” Se meni täydestä, eipä rouva tiennyt että suussani oli vähän herkullisempi banaani. ”Pusi pusi, kulta, pitäkää hauskaa. Ai Maikku lähettää terveisiä Kimmolle? Kyllä tietenkin kerron jos satun näkemään hänet.
Suljin puhelimen ja hekottelimme hetken aikaa, kaksi miestä alastomana sängyssä antaen toisilleen tyydytystä. Jatkoimme imuttelua. Perälä huuteli jotain Mäkelälle, heidän iltansa oli kovasti erilainen. Kimmo nosti kätensä perseelleni ja painoi sen pakaroitteni väliin. Hän pyöritteli etusormeaan aukon päällä, ja se tuntui ihmeen hyvältä. Hän kostutti sormensa kuolallaan ja työnsi sen hitaasti sisääni. Olin koko ajan orgasmin rajamailla, mutta Kimmo osasi taitavasti aistia sen eikä päästänyt minua laukeamaan.
Kurkotin yöpöydälle ja otin vetolaatikossa liukkarituubin. Se oli jäänyt sinne niistä parista kerrasta kun olimme vaimon kanssa kokeilleet peppuseksiä.
”Anna käsi tänne,” minä pyysin ja Kimmo ojensi kätensä. Puristin sormille runsaasti paksua ja liukasta mönjää, Kimmo iski silmää, selvästi arvosti taktista kykyäni ennakoida tilanteita. Sitten hän painoi sormensa uudelleen minun perseeseen. Hän liikutteli sitä hitaasti edestakaisin, ja se liikkui vaivattomasti hyvin voideltuna. Sitten hän työnsi kaksi sormea.
”Sano jos tuntuu pahalta,” Kimmo sanoi minun kulli suussaan.
”Anna mennä, olen aikuinen mies, en pelkää pientä kipua.”
Kolme sormea sisälläni tuntui hyvältä, kun peräaukkoni oli tottunut ja osasin rentoutua.
”Haluatko sä nussia mua?” Minä kysyin, vaikka tiesin varsin hyvin mitä hän vastaisi. Kimmo sanoi että tehdään se minun tahtiin ja asettui makaamaan selälleen. Tartuin jäykkään patukkaan ja puristin kunnon mällin liukkaria hänen kullin päähän ja levitin sitä koko varrelle. Perseeni oli jo rasvattu sormilla, joten se oli valmis ottamaan vieraan vastaan.
Asetuin hajareisin ystäväni päälle ja asetin hänen kullin kärjen aukolle. Aloin istua hitaasti ja tunsin kuinka terska muljahti sisääni, Kimmo makasi silmät kiinni ja suu raollaan nauttivan näköisenä. Annoin perseeni totutella tilanteeseen ja liikutin kullia sisälläni eteen ja taakse, aina vähän kerrallaan syvemmälle. Hetken päästä Kimmo oli kokonaan minun sisälläni.
Tilanne oli uskomaton. Pari tuntia sitten me istuimme takapihalla jutellen niitä näitä, ja nyt hänen paksu turvonnut kyrpä oli koko mitaltaan minun sisälläni. Aloin hitaasti ratsastaa ja lisäsin vauhtia sopivasti kunnes tahti oli tasainen ja miellyttävä. Kimmo otti kullini käteensä ja runkkasi minua, kullini ei ollut nuukahtanut milliäkään, se seisoi niin että sitä jomotti.
”Mene tuohon makaamaan ja laita tyyny perseen alle,” Kimmo kähisi kurkku kuivana. Asetuin selälleni ja laitoin vaimoni tyynyt perseen alle. Kimmo tuli eteeni kyrpä jäykkänä. Käänsin vielä persettäni paremmin tarjottimelle ja Kimmo työntyi sisääni yhdellä liukkaalla työnnöllä. Hän alkoi nussia minua tasasisin työnnöin lähetyssaarnaaja-asennossa. Imimme ja nuolimme toistemme huulia ja kieliä paksun pampun jyskyttäessä perseessäni. Tunsin kuinka liukuvoide valui pakaroitteni välistä vaimoni tyynylle, mutta en välittänyt siitä. Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua irrottamaan persettäni siitä herkullisesta kyrvästä.
Kimmo urahteli miehekkäästi työntöjensä tahdissa, se oli äärettömän seksikästä ja kiihottavaa. Hän nousi ylös kontilleen ja nosti jalkani selkänsä taakse. Ristin ne hänen pakaroitten päälle, kyrpä ei missään vaiheessa tullut pois perseestä. Hän jatkoi nussimista kiihdyttäen tahtiaan yhä kiivaammaksi. Hän otti kullini kouraansa ja runkkasi sitä vimmatusti.
”Ai vittu tää tekee gutaa,” Kimmo örisi ja painoi itseään sisääni voimalla. Hänen paksu herkkupala hinkkasi eturauhastani niin että orgasmi tuli varoittamatta ja järjettömällä voimalla.
”AAAAHH!! Aissssaatana! Jes, jes!” Minä huusin kun spermani lensi kaaressa otsani yli sängynpäätyyn. Oma ääneni peittyi Kimmon ulinaan, ja tunsin miten jotain lensi syvälle suoleeni valtavalla paineella. Kimmon kyrpä nyki ja tuntui paisuvan entisestään. Minä kiemurtelin järjettömän orgasmin vallassa Kimmon edessä ja Kimmo työnteli itseään minuun selkä kaarella huutaen jotain kohti kattoa, mutta sanoista ei saanut selvää.
Kimmon liemet täyttivät perseeni, eikä siitä tykityksestä tuntunut tulevan loppua. Lopulta mies rojahti päälleni huohottaen. Hikiset ihomme tarrautuivat toisiinsa ja rintakarvamme sotkeutuivat spermaan jota olin lennättänyt navasta otsaan.
Tunsin miten Kimmo alkoi veltostua sisälläni, mällin ja liukkarin vuolas puro valui lakanoille kun hänen kullinsa valahti ulos peräaukostani. Makasimme hiljaa otsat vastakkain ja katselimme toisiamme silmiin.
”Kaduttaako?” Kimmo kysyi.
”Ei tippaakaan,” minä vastasin, ja nuolaisin hänen huuliaan. Kimmo suuteli leukaani ja imaisi.
”Sun mälliä oli parralla, siivosin sen.” Olimme hetken hiljaa ja aloimme nauraa hysteerisesti
Puimme päällemme ja laitoin saunan lämpenemään. Istuimme takapihalle nauttimaan kylmiä oluita. Aidan takaa nousi Mäkelän pää ja hän katsoi meitä.
”Satuttiko joku itsensä?” Hän kysyi uteliaan näköisenä.
”Kuinka niin?” Minä kysyin?
”Kuulosti ihan siltä.”
”No jos jotain kuului, niin se oli kaukana kivusta ja tuskasta.” Kimmo pyrskäytti oluet nenästään.
”Jaa.” Mäkelä sanoi ja laskeutui takaisin aidan taakse.
”Mitäs se kello on?” Kimmo kysyi.
”Taitaa tulla pian seitsemän.” Minä vastasin.
”Meillähän koko vitun ilta ja yö aikaa pitää Mäkelää hereillä.
Oli minun vuoroni lennättää oluet nenästä.
Ihanan kiimainen tarina! Kiitos 😉
Kiiros 🙂
Hyvä, kiihottava tarina!